maanantai 24. syyskuuta 2012

Kummityttö Meea 4v. kyläilee

Viikonloppu on takana ja sain nauttia kummityttöni seurasta. Meea tuli meille perjantaina yökyläilemään. Käytiin Kokkolan TouhuTalossa ja pesäpalloa katsomassa. Mukana oli myös Mikan kummityttö Neea. Hieman huvitti huudella:
"Neea ja Meea! Pois sieltä! Me muuten Mika kuulostetaan ihan joltain mielikuvituksettomilta vanhemmilta. Joo, vähän nimien keksimisessä ongelmaa, muutetaan vaan eka kirjain."
Harmi vain, että hurjasta meiningistä huolimatta ja hurjasta kannustamisesta, Kannuksen pojat saivat hopeaa ja Suomenmestaruus jäi niukasti saamatta. Mutta olipahan hieno peli ja lapset sai leikkiä pihalla pari tuntia, jotta uni maistuu illalla.

Minäkin pääsin pitkästä aikaa pallomereen ja innostuksen huomaa :D

On jotenkin kauheen hienoa huomata, että Nette ei ole moksiskaan Meeasta. Yleensä Netellä on pieni varaus lapsia kohtaan ja jos niitä tulee meille kylään, Nette murisee ja pakoilee ja murisee sieltä piilosta. Liian tyrkkyille lapsille Nette antaa myös pieniä varotuksia.

Meean nähdessään Nette pyöri sen jaloissa ku hullu samallalailla kun se tekee meille. Inisi ja vikisi ja piti yrittää nuolla naamaa. Meea sai hoitaa aina kun mieli teki, eikä ainoatakaan murinaa tullut. Olin jotenkin kuvitellut, että Neten "lapsipelko" johtuisi juuri Meeasta ja hänen pikkuveljestä Mirosta. Nette ja Mirohan on samanikäisiä ja voitte kuvitella minkälaista on pienen pennun kanssa ja kahden tosi pienen lapsen kanssa. Asuin silloin nimittäin suurimmaksi osaksi Oulaisissa.

Nyt kuitenkin Nette ja TontoKIN tappelivat Meean huomiosta. Tontostahan on tullut kauhean sosiaalinen, jopa vieraita kohtaa. Kovia ääniähän se pelkää ja juoksee aina vessaan turvaan kun ovi käy, mutta muutaman minuutin päästä tulee silitettäväksi tai änkeää syliin. Nyt on Lasse Sievinen jättänyt asunnon ja paikalle on saapunut aina niin iloinen RonttiTonto.

Kaikki lapset sulassa sovussa <3


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti