Näyttelijä

En ole juuri koskaan ollut kiinostunut näyttelyistä. Voin laskea jopa yhden käden sormilla ne kerrat, kun olen ollut edes mätsäreissä. Tänään kuitenkin suunnattiin Jemman kanssa Maaseutuopistolle ihmettelemään isoa ihmis- ja koiralaumaa. Paikalla oli todella paljon porukkaa. Tavoitteena oli jopa ehtiä sinne kehäänkin esittämään villakoiraa. Kyllä vain! Neljä vuotta sitten sielä oltiin ekaa kertaa Neten kanssa, joka oli myös minun ensimmäinen kertani. Jännitti vähän. Jemman kanssa ei treenattu, paitsi 5 minuttia ennen lähtöä.
- Joo kyllä se nyt jotenkin jolkottaa ja jos nakkia on kädessä, niin kyllä mä sen seisomaan saan.
Ja huoleton käden heilautus Mikalle merkiksi, että eiköhän lähetä kokeileen.

Tavoitteena meillä oli lähinnä sosiaalistuminen. Alussa Jemmaa vähän kiinnosti koirat ja muutama hymähdys kuului. Kun pääsimme kehän reunaan odottamaan vuoroa Jemma rauhoittui melkein heti. Välillä makoili, töllisteli, möyri matosena vasta leikatussa nurmikossa ja kerjäsi nakkia. Vain todella läheltä menevät koirat kiinnostivat, mutta muuten oli ihan meidän kanssa. Iso lauma lapsiakin tuli yhtä aikaa silittämään Jemmaa ja neiti käyttäytyi esimerkillisesti. Kun alkoi kyllästyttämään, se vaan lähti pois paikalta.

Olimme aika viimeisien joukossa ja saimmi "vastaamme" mäyräkoiran. Jemma ravasi hienosti, vaikka välillä pomppi, seisoi nätisti, kun nakkia oli nokan edessä. Tuomarin tullessa kopeloimaan ja mielestäni aika "kovakouraisestikkin" (josta Nette olisi kyllä säikähtänyt), ei Jemma edes huomannut mitään. Hampaatkin antoi katsoa ilman riuhtomista. Saimme punaisen nauhan.

Punaisten kehässä Jemma käyttäytyi vielä hienommin. Pomppuja oli paljon vähemmän ja seisotuksessa minun ei tarvinnut olla enää maassa koiran tasolla ja nakkia koko ajan suussa. Saatoin seistä ja pitää vain näkkiä nyrkissä ja kättä ylhäällä, jolloin Jemma seisoi mallikkaasti kättä tai silmiäni tuijottaen. Tuomari pudotti muutaman pois ja pääsimme toiselle kierrokselle. Seuraavaksi valittaisiin neljä, jotka pääsisivät viimeiselle kierrokselle ja sen myötä palkintosijoille. Tipuimme kuitenkin tässä vaiheessa pois, mutta saimme narulelun palkinnoksi. Tosi mahtava fiilis!

Kyllä piti Mikan kanssa autolle kävellessä vain yhtä aikaa puhua ja ihmetellä, miten ollaan Jemma oikein saatu meille. Niin hieno koira se on. Silloin, kun aloi Jemman ottoa suunnitella, Mikahan oli Helmin pentuaikojen takia todellakin vastaan uutta koiraa. Tänään Jemman maatessa rauhallisena kehän reunalla sanoin sille:
- Aattele nyt! Iskä ei ees meinannu sua ottaa meille.
- Niin, mutta päivääkään ei ole silti tarttenut katua sitä, että annoin periksi.
Tokaisi Mika siihen.