tiistai 12. helmikuuta 2013

Tulevaisuuden talon sisustamista (ajankohtaista monen vuoden päästä:)

Oon aika paljon miettinyt omakotitaloon muuttamista. Mikankin kanssa ollaan siitä puhuttu ja Kannuksesta jopa löytyi kiinnostava hintalaadultaan hyvä talo. Olen kuitenkin vakaasti päättänyt, että talomme lähellä ei saa olla jokea tai junarataa. Tämän talon vieressä kulkee junarata... Viiva on siis vedetty, ei tätä.

Olen jo aika paljon suunnitellut koiria ja kissoja varten kaikkea taloomme. Tontoa ja mahdollista toista kissaa varten laitetaan ehdottomasti kissaluukku vessan oveen tai sitten tehdään tällainen: Kakkakaappi
Toisekseen en välttämättä sijoittaisi kissojen vessaa enää omaan vessaamme, vaan esim. kodinhoitohuoneeseen, johon pääsee talomme takaovesta. Kissanluukku siis siihen kodinhoitohuoneen oveen.:)

Kissoille haluaisin myös mahdollisimman paljon virikkeellistä ympäristöä. Ulkokissoja meille ei tule koskaan ja siksi epäilen hieman tarhankin tekoa ulos. Pelottaa niin paljon, että ne lähtee pois tai joku vie ne. Siksi olisi kiva seinille jotain hyllyjä, jotka on nimenomaan tarkoitettu kateille kiipeiltäväksi. Sinne pääsee kuluttamaan energiaa ja koiria karkuun. Muutenkin jotain kivoja koloja ja ehkä reikiä seiniin, joita pitkin pääsee huoneesta toiseen.


Kodinhoitohuoneeseen tulee ehdottomasti myös käsisuihku ja koirien pesupaikka. Siinä on helppo pestä kurainen koira heti sisälle tultaessa, eikä tarvitse kuljettaa sitä ensin suihkuun talon läpi.

Keittiöön tulee joku kiva paikka kupeille:


Helpottaa lattian kuivana pitoa (meillä ainakin sakemanni lotraa vettä ympäriinsä juodessaan). Lattiahan ei todellakaan ole mitään laminaattia, eikä muutakaan vedelle arkaa materiaalia. Laatta lattia taitaa tulla tarpeeseen.

Ulkorakennukseen tehdään kenneltilat. Niistä on mahdollisuus päästä ulos tarhaan ja sisällä on lämmintä ja kotoisaa. Hajotettavaa ei ole ja suunnitelmissa olisikin pitää koiria sielä, kun emme ole kotona. Se on helppoa meille ja turvallista koirille. Ei ole pureskeltavana huonekaluja ja vaarallisia sähköjohtoja. Vaikka ei meidän koirat vielä sellaista ole pahemmin tehnytkään..

Olisi myös todella hauskaa tehdä joku omaperäinen peti, johon löytyi hyviä ideoita täältä ja täältä.



Minulla ei oikein ole silmää sisustamiselle, mutta toivotaan, että Mikalla on.:D Talo olisi kuitenkin kiva sisustaa omistajille ja eläimille mieleiseksi, mutta samalla käytännölliseksi ja kivan näköiseksi. Tein tämän kirjoituksen lähinnä myös siksi, että kun tämä todella on ajankohtaista, voin penkoa tämän blogimme syövereistä ja toteuttaa mahdollisimman monen asian.:)


2 kommenttia:

  1. Toi kakkakaappi on mahtava idea! :) Meillon kakkakaappina nyt korkee henkarikaappi, mut se ei aja asiaansa kyllä noin loistavasti! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä oikeasti tosi hyvä löytö.:) Pitää koiratkin pois napostelemasta kakkaa.:D

      Poista