keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Muistutus kevätmadotuksesta

Alkaa olla taas se aika vuodesta, kun koirasi ja kissasi on aika madottaa. Meillä lemmikit madotetaan kaksi kertaa vuodessa, keväällä ja syksyllä. Matolääkkeiksi on tarjolla vaikka mitä. On erilaisia merkkejä, tahnoja ja tabletteja. Niistä saa valita mieleisensä ja ehkä lemmikilleen maistuvimman.

Joidenkin madottaminen voi olla hankalaa. Silloin omistajan täytyy olla ovelampi kuin lemmikkinsä.;) Ehkä piilotat tabletin nakin sisään tai heittelet nappuloita koirallesi kopiksi ja heitätkin "vahingossa" tabletin, eikä koira kerkeä edes huomata moista.

Kissojen madottaminen on oma taiteenlajinsa. Helpot keinot ovat harvassa. Silloin yleensä turvaudutaan ei niin "kauniiseen" tapaan, kuin pakko syöttäminen. Se on fine, sillä kuinkas muuten voisi tehdä lemmikkinsä parhaaksi. Kaiken kukkuraksi lemmikeillemme ei ole suotu samanlaista oksennurefleksiä, kuin meille ihmisille, joten työstä tuli heti helpompaa.

Voithan toki murskata lääkkeen ja sekoittaa sen ruuan sekaan. Tahnalle voi tehdä saman, mutta saatko silloin varmaa vastausta siihen, että lemmikkisi todella söi lääkkeen?

Toimivinta tapaa ei ole. Jokainen on yksilö ja mikä sopii toiselle, ei välttämättä sovi yhdelle. Tärkeintä on, että lemmikkisi madotetaan!

Syksyn matolääketahnan syöminen onnistui Helmiltä näin hyvin.. NOT!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti