NETTE

Olin kauan jo haaveillut omasta villakoirasta ja oman koiran hankkiminen varmistui, kun sain kuulla päässeeni Kannukseen kennellinjalle. Päässäni jyskytti, ettei kouluun ollut menemistä koirattomana. Isovillakoira oli ollut haaveissani jo pitkään ja Kannuksen pääsykokeissakin olin tästä maininnut. Laitoin muutamalle kasvattajalle viestiä ja sainkin yhdeltä todella kannustavan viestin ja minulle tarjottiin urosta, jolla oli häntämutka (olin kertonut, etteivät näyttelyt olleet minun juttuni). Kuitenkaan koiran hinnasta ei pudotettu juuri mitään ja kasvattaja jopa yritti minua huijata. Puhuin asiasta koulun opettajan kanssa, joka on guru! ainakin minun mielestäni.:) Kasvattaja väitti, että häntämutkaa ei välttämättä ole edes vanhemmalla iällä, mutta mihin se muka katoaisin, haloo!? Onneksi tajusin jättää koiran ottamatta. Kasvattajan kanssa yhteiselo, ei ehkä olisi ollut 17-vuotiaalle ruusuista. Ensimmäisen koiran hankinnassa tarvitaan kuitenkin tukea ja apua, ei huijatuksi tulemista.

Alkoi hieman epätoivoinen koiran etsiminen. Laitoin itsestäni ilmoituksen nettiin ja sainkin todella paljon yhteydenottoja sähköpostitse. Tarjottiin valkoista 2v. isovillakoira narttua, joka kuitenkin maksoi enemmän kuin pennut. Sen kanssa oli kierretty lähinnä vain näyttelykehiä. Oli sekarotuinen aikuinen villakoira uros, joka oli sympaattisen näköinen. Suunnittelimme sen hakemista jo Helsingistä. Lopulta äitini ylipuhumana päätin jatkaa pentujen etsintää. Aikuiset villakoirat jäivät huomiotta.

Lopulta löysin netistä ilmoituksen villakoirapentueesta. Sähköposti lähti menemään, mutta sain vastaukseksi, että pennut olivat kaikki varattuja. Silloin etsintäni loppui muutamaksi viikoksi. Liikaa takaiskuja, liian vähän hyviä vaihtoehtoja. Kahden viikon kuluttua sain sähköpostia, ettei yhtä pentua tultukkaan hakemaan. Sain miehen puhelinnumeron ja soitin hänelle heti. Kirjoitin tietenkin ensin lapulle ylös, mitä minun pitäisi ehdottomasti kysyä.

Koira olikin keskikokoinen, ei siis iso, josta olin haaveillut. Se oli narttu, ei siis uros, josta olin haaveillut. Tyttö oli väriltään ruskea. Tässä tulee siis se kohta, mitä ei saisi koskaan tehdä koiranpentua hankkiessa. Hälläväliä fiilis ja "joo, me tullaan hakemaan se." Koiran saamisella alkoi olla liian kiiren.

Lähdimme juhannuksena äitini kanssa kohti Jämsää, josta pentu oli haettavissa. Tulimme omakotitalon pihalle, jossa oli lampaita aitauksessa. Muutama kissa pyöri pihassa. Talosta kuului koiran haukuntaa. Koputimme oveen ja nuori tyttö tuli avaamaan meille oven. Vastassa meitä oli aprikoosi keskikokoinen villakoira ja musta kääpiövillakoira. Musta koira oli äänekkäämpi ja pelkäsi hieman meitä. Keskikokoinen oli paljon uteliaampi. Eteisestä oli suora näkymä keittiöön. Keittiön kynnyksellä istui pieni koiranpentu hölmistyneenä. Se oli väriltään vaalea, muistutti hieman aprikoosia. Katselin ympärilleni ja tyhmänä ihmettelin, missä pentuni oli. Menimme keittiöön ja tyttö nosti kynnyksellä istuvan pennun syliini ja sanoi: "Tää on sun koira." Päässä pyörivään kysymykseeni tuli siis vastaus.

Nette matkalla kotiin.

Pyörittelin pentua hetken sylissäni ja yritin kovasti saada siitä ruskean väristä, mutta en onnistunut. Koira ei todellakaan ollut ruskea, vaan haalea aprikoosi, enemmän kerman värinen. Paikalle tuli mies. Hänen kanssaan olin puhunut puhelimessa. Juttelimme mukavia ja mies vaikutti kivalta. Tuli seuraava hälyttävä asia koiran hankinnassa. Mies kertoi, että "Sini", Neten emä siis oli saanut pennut 12.4. ja musta villakoira päivää myöhemmin. Kissanpentujakin olisi kuulemma myytävänä. Nette kuitenkin oli ainoa jäljelle jäänyt koiranpentu. Talo kuitenkin oli tosi siisti ja mies kertoi paljon kahdesta villakoirastaan, eikä mikään sinäänsä viitannut hulluun pentutehtialuun. Nette oli madotettu ja mies näytti jopa matolääkepakettia ja neuvoi, milloin pentu tulisi madottaa uudelleen. Hän antoi mukaan pennun saamaa ruokaa (pedigree märkäruokaa, jee!) ja paljon leluja. Minä kaivoin taskusta rahani ja maksoin pennun (olisikohan ollut 300 € paikkeilla). Lähdimme kotimatkalle.

Matka oli pitkä ja raskas.

Pentuja oli ollut kuusi, tyttöjä ja poikia, ei mitään hajua kuinka monta, en paljon sillon osannut kysellä. Näin jälkeenpäin ajatellen, maailman paskin esimerkki koiran hankinnasta.

Kaunis pentu <3

Nette onneksi on osoittautunut suhteellisen terveeksi. Juoksut sillä oli 4kk välein ja siitä seurasi siis sterilointi, joka on auttanut elämäämme paljon. Netestä tuli helpompi kouluttaa. Kannus on antanut meille paljon yheisessä elämässämme. Nette on niin hieno koira, että se kasvattaa jokaisen ihmisen koirakuumetta omalla olemuksellaan. Se on rauhallinen kotona ja tarpeen tullen aktiivinen treenikentällä. Nette on vaikea motivoida ja se on hidas oppimaan uusia asioita. Jos se elää pellossa yhden viikonlopun (lue: ollut hoidossa, jossain muualla), se on unohtanut kaikki hyvänkäytöksen salat. Siksi se onkin oiva kotikoira, jonka kanssa tarpeen tullen voi tehdäkkin jotain palkitsevaa.

Kesä 2009

Syksy 2009

Talvi 2010