perjantai 15. maaliskuuta 2013

Olen todella vihainen..

Kunpa otsikkoa tälläkin kertaa seuraisi, joku humoristinen ja pilke silmäkulmassa tehty kirjoitus. Mmm.. Mutta ei tällä kertaa. Olen oikeasti tosi vihainen ja samalla kovin surullinen. Olen ajatellut jättää tämän asian pois kokonaan blogista ja olen aika sinnikkäästi päätöstäni noudattanut. Tänään olin kuitenkin tyhmä..

Jo kauan sitten. Silloin kun Ava oli vielä meillä, huomasin, että blogiimme oli yhtäkkiä tullut todella suuri joukko uusia kävijöitä. Ei lukijoita, vaan kävijöitä. Kävijätilastot alkoivat näyttää päivittäin 100. Löysin kävijä määrälle selityksen. Meidät oli linkitetty erääseen S24 keskusteluun saksanpaimenkoirista. Sormet ristissä toivoin, että ei missään kamalassa yhteydessä, mutta se oli turhaa. Avan isä sattuu olemaan 2011 käytetyin saksanpaimenkoirauros.

Keskustelussa puhutaan näyttelylinjaisten käyttämisestä kisoissa. Sitähän tehdään liian vähän ja se oli päällimmäisenä puheen aiheena. Mutta! Joku oli linkittänyt tämän blogitekstin, esimerkkinä siitä minkälaisia jälkeläisiä tulee matador uroksista. Tämän vielä hyväksyin, sillä se on totta. Kuten myös: "Voi raukkaa, itku meinaa päästä kun tuollaista katsoo..:("-kommentin.

Keskustelu eli hiljaiseloa kauan. Monia kuukausia, melkein vuoden ja huokaisin helpotuksesta. Ei enää suuria kävijämääriä ja juttu tuntui unohtuneen. Avahan ei ole enää minulla. Se haistelee uusia tuulia opaskoirana kuukauden päästä. Se ei ole täydellinen kropaltaa, jonka tajuan minäkin. Enkä ole koskaan muuta väittänytkään. Sisältä se koira kuitenkin oli täyttä kultaa ja loistava tarkoitettuun työhönsä.

Juttu alkoi kuitenkin uudestaan. Keskusteluun saatiin lisää osallistujia tässä kuussa.. Itse asiassa eilen 14.3.2013. Juttu sai osakseen sellaisia kommentteja jotka saivat minut vihaiseksi. Toinen kommentti vaikuttaa siltä, että minä rääkkäsin Avaa. KYLLÄ! Luette oikein. Ilmeisesti rääkkäsin Avaa, koska halusin auttaa sitä.

En tiedä kuinka on mahdollista, että miten joku edes on saanut sellaisen käsityksen postauksestani, että yritän saada koirasta hullua kisakoiraa. Siis MITÄ?! Sillä verukkeella, että olen itse niin kunnianhimoinen, että jumppaan koiraani, vaikka se ei edes nauti siitä!(?) Mä oon tosi pöyristynyt. Voisiko joku sanoa mulle, että kuulostiko tuo postaukseni oikeasti siltä, että halusin Avasta kisakoiran, vai että jumppaan sen kroppaa paremmaksi?

Nimimerkki: NoSilläLailla
Ei näytä koira ainakaan nauttivat tuosta.. Mitä järkeä on koiran kanssa treenata ja harrastaa, jos se on sitten tuommoista koiran kiusaamista, kun omat kunnianhimot menee koiran ohi? Ja muutenkin koiran liikkuminen kamalaa katseltavaa kun takapuoli laahaa maata.. :(

Kyllä. Allekirjoitan kohdan: "muutenkin koiran liikkuminen kamalaa katseltavaa kun takapuoli laahaa maata.. :(" Mutta anteeksi mitä tuo alku tuossa tekee?

Surullista on se, että keskustelua käyvät katsovat vain tuon postauksen. Eivät esimerkiksi sitä postausta, jonka olen tehnyt juuri ennen kuin Ava lähti (Viimeinen jumppa)

Sen verran vielä, että ihmisten on varmaan tosi helppoa tulla arvostelemaan YHDEN blogitekstin perusteella minun arvojani ja koirieni treenaamista. Blogitekstithän eivät anna mitään osviittaa siitä, kuinka treenaan, millä treenaan ja kuinka kunnianhimoisesti. Noh, se kunnianhimo on varmaan tullut kaikille selväksi, ettei sitä ole. Ainakin niille, jotka seuraavat säännöllisesti kirjoituksiani. Voin vaikka julistaa koko maailmalle, että: MINUA EI KIINNOSTA KISATA KOIRIENI KANSSA!

Noh, tulipahan sekin sanottua. Onneksi en ole enää koulussa. Olisin saanut opettajiltani selkään, jos olisin tuon ääneen heille sanonut..

Ei kuvia, koska oon pahalla päällä... Tää on nyt tällänen tylsä juttu..

2 kommenttia:

  1. Joo tota forumia ei kannata lukea ollenkaan, ikinä. Ihan sama mikä on aihe, niin ei siellä muuta tehä, ku jauhetaan pahaa kaikesta ja kaikista tietämättä mistään mitään (ja vaikka tiedetään, puhutaan silti tahallaan mitä sylki suuhun tuo eli ei välttämättä lähellekään niin kuin asia oikeasti on). Koita vaan jättää nuo tommoset keskustelut kokonaan huomiotta, vaikkei helppoa oiskaan. Ei niistä tuu ku paha mieli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sie oot kyllä ihan oikeassa. Tänään jo vähän kadutti tämä kirjoitus.:) Itsehän sen paremmin tietää minkälainen on tilanne ja eipä siihen tartte muiden kommentteja kuunnellakkaan.:)

      Poista