TemppuKoiria

Haluaisin esitellä teille Neten lempitemput. Tassun antaminenhan pitäisi sujua joka koiralta, eikö?;) Se lukeutuu meidänkin koiran lempitemppuihin. MUTTA! On myös yksi temppu, joka on vielä hieman kivempaa. Nimittäin nenän kaivaminen. Kuulitte oikein.

Kaksi vuotta sitten koulussamme meille annettiin joululomalle pari tehtävää. Yksi niistä oli opettaa koira pyyhkimään nenää/häpeämään. Koira piti siis saada koskettamaan omalla tassullaan nenäänsä. Meidän temppumme on saanut huvittuneisuutta osakseen. Kerran koulumme käytännön tunnilla temputin Netteä ja ohi käveli sielä koiraansa treenaamassa oleva poliisisetä. Hän hekotti hetken yksikseen ja pyysi pian meitä näyttämään temppumme uudelleen.

Noniin, nyt sielä ajatellaan, että onpas epäkohteliasta opettaa koiransa KAIVAMAAN NENÄÄ! Sehän kuuluu huonoihin käytöstapoihinkin. Me olemme jo ratkaiseet tämän asian, hyvät ystävät. Me sanomma päivää oikealla tassulla ja kaivamme nenää vasemmalla.;) Näin välttyvät vieraat räkäjäljiltä.:D

Löysin myös videon, jossa on ainaki miljoona koiraa antamassa tassua.:)

Huomasin muuten, että olen youtubessa linkannut jotain"korjaa videoni, kun se tärisee niin paljon" niin nyt se on sitte tuollanen ihmeellinen.:D Mutta ei anneta sen häiritä.

Helmi 10 viikkoakin osaa antaa tassua ;) Vain tosi koirat sen osaavat. Helmistä on hyvää vauhtia tulossa siis kelpo piski!

Nette 3 vuotta ja Helmi 10 vko

Voi ONNELLISUUDEN määrää!

Minna laittoi minulle viestiä. Hän tarjosi minulle kasvatettavaksi saksanpaimenkoira narttua. Arvatkaa vain kuka täällä on hyppinyt seinille?

Olen tässä jo vähän aikaa sitten haudannut pentuhaaveeni. Sopivaan kasvattajaa ja koiria ei ole löytynyt, enkä haluaisi edelleenkään hätiköidä päätöksissäni. Kaiken lisäksi pienessä mielessä on liikkunut kysymys:
"Osaisinko minä kasvattaa sakemannia pennusta asti?"

Nyt siihen olisi siis oiva harjoituskappale tiedossa. Ei tarvitsisi huolehtia pennun valinnasta, tuijottaa sukutauluja ja tivata kasvattajalta tietoja. Pentuun ei tarvitse säästää, ruoka tulee Minnalta, eikä tarvitse muuta kuin opettaa se hyville tavoille. Kuulostaa ihan unelma duunilta, eikö?

Tässä asiassa on myös yksi mutta. Nimittäin tuo saman katon alla asuva henkilö, jota myös mieheksi kutsutaan. Lupaa ei tunnu tulevan ja tässähän pitää kohta muutta joko pois tai ottaa se kielloista huolimatta. Annoin pari tuntia miettimis aikaa ja ei kuulemma riitä. Ei riitä?! Minulle riitti pari minuuttia. Ja naisetko ne taas oli niin kamalan hankalia?

Tämähän on suuri kunnia! Kyllä mun on täytynyt tehdä kahden edellisen koiran kanssa jotain oikein, kun kolmattakin jo tarjotaan. Eihän tällaista tilaisuutta voi heittää hukkaan. Kaiken lisäksi edelliset tulivat minulle koulun kautta projektikoiriksi. Nyt en ole enää koulussakaan ja silti sellaista minulle tarjotaan.

Tää on niin väärin! Netenkin kanssa jo keskustelin ja passaa kuulemma (pitäsköhän mun ruveta nukkumaan, ku kuulen koiran vastaavan mulle..)

Nyt on siis aivan pakko kopioida muutama asia, jos tässä joutuu yksikseen muutta:

Miksi koiran kanssa on parempi asua kuin miehen?

1. Koira on aina kotona ruoka-aikaan (Okei, kun Mikasta on kyse, kyllä sekin napottaa keittiössä..)

2. Sinun ei tarvitse kerätä nurkista koiran likaisia sukkia ja kalsareita. (Itse asiassa ne on mun likaset sukat ja kalsarit, jotka meidän nurkissa pyörii..)

3. Koira antaa sinun olla kaukosäätimen yksinvaltias. (Kiitos! Pelkäsinkin, ettei tässä tule yhtään kohtaa joka olisi niin totta!)

4. ...Ja vieläpä istuu iloisena vieressäsi, kun katsot mitä tahansa lempiohjelmaasi. (Kiitos koira! Menen kanssasi vielä joku päivä naimisiin, jos tämä käytäntö pysyy.)

5. ...Jopa, kun samaan aikaan toiselta kanavalta tulee jääkiekkoa/jalkapalloa/vapaapainia. (Okei, jääkiekkoa voin minäkin katsoa.)

6. Kun tulet illalla kotiin, sinun ei tarvitse pelätä, että koira on tyhjentänyt jääkaapin. (Niin ja juonut litran mehua, joka eilen ostettiin ja jota tekee nyt juuri kamalasti mieli.)

7. Koira ei oleta, että ainoa yhteinen harrastuksenne on Playstation. (No mut ei pleikkarissa mitään vikaakaan ole. Ei meillä sitä kuitenkaan niin paljon pelata.)

8. Koiran herätyskello ei soi ennen omaasi ja herätä sinua makoisilta unilta. (Pointsit jälleen koiralle!)

9. Koira ei pyydä sinua lähtemään viettämään iltaa tyttöjen kanssa, että hänen kaverinsa voisivat tulla teille pelaamaan pokeria. (Pointsit Mikalle. Me käydään aina yhdessä bilettämässä..)

10. Koira ei jätä vessanpöntön kantta väärään asentoon. (Osaan mie miehiäki kouluttaa. Kansi ei jää enää ylös.)

11. Koira ei purista hammastahnatuubia väärästä kohtaa, eikä valita sinulle, että sinä puristat sitä väärästä kohdasta. (Meillä ei moiseen edes kiinnitetä huomiota.)

12. Sinun ei tarvitse pelätä, että koira ei puhu sinulle kahteen päivään, koska istuit hänen lelunsa (=X-box ohjaimen) päälle ja se hajosi. (Meillä ei onneksi ole moista boxia, enkä saisi satikutia jonkun ohjaimen takia.)

13. Sinun ei tarvitse piilotella seitsemättä paria kenkiä, jotka ostit tässä kuussa ja esittää myöhemmin, että: "Nämä on ne vanhat viime vuodelta." (Tää on kyllä liian pinnallista true koiranomistajalta. Miinus pisteitä koiralle tai sitten tän listan laatijalle.)

14. Koiran kanssa ei tarvitse kiistellä siitä, kuka saa syödä viimeisen palan suklaakakkua. (Ding, ding, ding! Koira 1, mies 0)

15. Vaikka olisit ollut miten huonolla tuulella tahansa lähtiessäsi, koira tulee aina iloisesti ovelle vastaan, kun palaat kotiin. (Propsit ärsyttävälle koiralle, joka naurattaa aina.)

Tämä ärsyttävä Ava-koira nauratti kerran treenaamassa, kun tyyräsi takamuksensa skeittilaudalle.

Koiramme-lehti LOKAKUU 10 2012

Noniin kaikki karvaiset kaverit! Kipin kapin ruokapöydälle jäänyt uusin Koiramme-lehti kouraan ja plärätkää sivu 76. Katsokaa mikä koira komeilee koko aukeaman kokoisella kuvalla.

Sehän on tietenkin meidän pikku AVA-koira!

Käännä sivua. Oijoi, kuinka kauniistii istuu miljoona koiraa ovella. Kauniita ovat kaikki, mutta ai kuinka nättejä tyttöjä siinä onkaan keskellä kuvaa. Nii'in. Ava ja Vilma <3 Toisella sivulla komeilee Limppulainen. Kuin on hienosti nostanut pudonneen kepin.

Hih. Meillä kannettiin vain pulloja..:)

Viimeinen sivu jutusta. Huomatkaa siis 3 aukeaman juttuhan tämä oli. Hieno Vilma opaskoira sielä kävelee. Vilmahan valmistuu lokakuussa. Siis ihan pian! Avan täytyy vielä opiskella ensi kevääseen asti.

Voi onnen määrää kun sain Koiramme-lehden käteeni. Mikan ilmekkin oli sanoin kuvaamaton, kun olin häntä ovella vastassa lehti kourassa. Kyllä nyt pitääkin olla jo kovin ylpeä omistaan.

Pääsin eilen opettamaan kaverini koiraa. Siis koirahan ei ole koira ollenkaan, jos se ei osaa antaa tassua. Nyt osaa puoli vuotias labradorinnoutaja Niitti-neiti antaa hienosti tassua. Olen opettanut myös kaverini vanhemman koiran, Nemin, antamaan tassua. Nemi oli hieman hankalampi tapaus.:) Vilma oppi antamaan tassua, koska sen tassussa oli haava ja joka lenkille piti laittaa tossu jalkaan. Avalle yritin opettaa tassunantoa, mutta mulla meno hermot ja Ava oppi sen keskenään. Nette osaa kaivaa vasemmalla tassulla nenää, joten oikealla tassulla pitää siis sanoa päivää.;) Morttihan osaa antaa kumpaakin, koska se on aina ollut luonnonlahjakkuus.

Niitti, Nemi, Nette ja Ava

Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin. Päätämme lähetyksen tähän!

Onnea Ava!

Nyt on viralliset Avan kuvaustulokset vihdoin tulleet. Tulokset näkyy Kennelliiton sivuilta.

Ei todettu perinnollisiä silmäsairauksia, 0/0, C/C

Arvelinkin C-lonkkia, sillä Minnahan sanoi minulle "Ettei A:ta, muttei D:täkään." Toivottavasti Ava pääsee töihin ja näemme vielä joskus.:) Olen kyllä suunnitellut ehdottomasti pitäväni Minnaan edelleen mahdollisimman paljon yhteyttä, sillä olen edelleen mielellään ottamassa perheeseemme projektia. Tosin vasta sitten, kun olemme muuttaneet tästä kaksiosta pois omakotitaloon. Siihen voi siis mennä vielä tovi. Tähän kaksioon ei nimittäin saa mahtumaan Netteä, Tontoa, tulevaa sakemannia ja vielä yhtä projektia.:) Tila loppuu.

Asiasta kukkaruukkuun. Löysin mielestäni mahatavan sivuston, jota aijon kyllä seurata.
Oudon rannan hiekka
Kyllä pitää aivan kateellisena olla, että joku osaa kirjoittaa koira-asioista noin hyvin ja oikeasti mielenkiintoisella tavalla. Suosittelen todellakin kaikkia käymään kyseisellä sivulla.

Haaste

Päätinkin juuri pähkäilyni, että tänään tekisi mieli kirjoittaa blogia. Aihetta ei syntynyt päässäni ollenkaan ja vihdoin Essi pelasti minut tältä tuskalta.:) Sain haasteen, jonka koitan nyt toteuttaa. Kun täällä koirista ja kissasta enimmäkseen puhutaan on tietenkin haasteen vastaukset aikalailla siltä pohjalta. Aloitetaan!

10 vuotta sitten...
Vuosi 2002 ja olin silloin 10-vuotias. Olin kinunnut koiraa jo vuosia ja vannonut pitäväni siitä huolta. Lainasin kirjastosta paljon koirarotukirjoja ja esittelin sieltä äidilleni mahdollisia rotu vaihtoehtoja. Päälimmäisenä on tainnut mieleen jäädä tiibetinspanieli, johon äitinikin jo hieman myöntyi. Elättelin siis toiveita omasta tipsusta. Pienessä päässäni haaveilin myös bernhardilaisesta, jollainen oli serkuillani. Soitin myös kerran salaa vanhemmiltani hirvikoiramixistä, mutta onneksi pennut olivat kaikki myyty. Vuoden 2003 lopussa, juuri ennen uuttavuotta, luin Kaleva -sanomalehteä. Siinä se oli. Ilmoitus sekarotuisista villakoirista ja näytin ilmoitusta heti äidilleni. Meillä oli silloin vieraita ja äiti lupasi soittaa pennuista uudenvuoden jälkeen, kun vieraat olivat lähteneet. Salaa hän kuitenkin toivoi, että kaikki olisi jo silloin myyty. Uusivuosi oli juhlittu ja etsin lehden käsiini. Oli aika soittaa. Äiti puhui kauan pennuista ja lopetettuaan puhelun kertoi, että kaikki pennut olivat jo varattuja.


5 vuotta sitten..
Vuosi 2007 ja olin 15-vuotias. Meillä on koira, jonka nimi on Mortti. Yhtä pennuista ei tultu hakemaan, joista äitini soitti vuonna 2003. Perheelläni oli nyt ensimmäinen koira. Olin käynyt sen kanssa tokokursseilla ja hyvällä menestyksellä. Mortti oli helppo kouluttaa ja se palkkautui nameista. Se oli myös pallohullu. Haaveet Kannuksen kennellinjasta oli laitettu lukkoon, vaikka koulussani minua suurin piirtein patistettiin lukioon. Minun piti nostaa numeroitani, jolla varmistaisin pääsyn kennellinjalle, mutta se jäi vain ajattelun tasolle. Aloin pohtimaan toista vaihtoehtoa, 10.luokkaa. Lukion vierailupäivänä lukion rehtori kysyi tulevaisuuden suunnitelmista.
"Aikooko joku 10.luokalle?"
Olin suurin piirtein ainoa, joka nosti kättä. Perässä nostivat pari kaveriani.
"Noh. Ei kai teistä kukaan niin tyhmä ole, että sinne joutuisi."
Se varmisti päätöstäni, etten ainakaan menisi lukioon. Syksyllä 2008 menin Kalajoen 10.luokalle hyvillä mielin. En ollut tyhmä, halusin vain varmistaa pääsyni kennellinjalle. (Kaiken lisäksi, jos olisin mennyt Kannukseen vuotta aikaisemmin, olisin joutunut käymään kennel opintojeni lisäksi lukion, EI KIITOS!)

Mortti <3

3 vuotta sitten..
Vuosi 2009 ja olin 17-vuotias. Olin päässyt kennellinjalle 10.luokan ansiosta. Minulla oli ihka ensimmäinen oma koira, Nette. Kouluun tottuminen vei aikansa ja tunsin itseni huonoksi. Oppimaanhan sinne oli kuitenkin tultu ja imin tietoa itseeni. Neten kanssa oli vaikea opiskella. Käytännöntunnit menivät aina saman asian kanssa vatvomiseen. Nette oli laama, eikä oppinut. Aloin turhautua.

Ensimmäinen oma

K09 vuonna 2012

1 vuosi sitten..
Vuosi 2011 ja olin 19-vuotias. Nette on steriloitu ja treenaaminen sujuu paremmin kuin koskaan. Olemme osallistuneet tokokisoihin, huonolla menestyksellä, mutta hauskaa meillä on ollut. Olen oppinut paljon eri lajeista ja koulukin alkaa olla lopuillaan. En olisi koskaan uskonut, että luokka täynnä tyttöjä toimisi näinkin hyvin. Lopettaneita on useampi, mutta ei se määrä vaan se laatu.;) Loppu vuonna tapaan Mikan ja päätös siitä, että Kannukseen jäädään on lyöty lukkoon. Saan myös ensimmäisen oman projektin, Vilman ja heti perään toisen, Avan. Kaikki on hyvin, paitsi pian meidän tyttöjen tiet eroavat. Kourallinen lähtee kauas pois. Olen työskennellyt Kokkolan PetPointissa silloin tällöin.

Kuluneena vuonna..
Vuosi 2012 ja olen 20-vuotias. Koulu on ohi ja peloista huolimatta saan todistuksen ja valmistun. Kesä menee PetPointissa työskennellessä ja sieltä jatkan suoraan Kannuksen K-Kauppaan. Olen muuttanut virallisesti kirjoille Kannukseen, joten minua kutustaan kannuslaiseksi. Asun Mikan asunnossa tuliaisteni kanssa. Ava on ollut minulla puoli vuotta ja se lähtee. Perheestä puuttuu palanen, joka pitää täyttää.

Eilen minä..
Olen aamupäivän kotona. Syön pizzaa ja käydään Neten kanssa pihalla. Istun koneella ja röhnötän Tonton kanssa sohvalla. Minulla on iltavuoro ja olen loppu illan töissä. Menen heti töitten jälkeen nukkumaan. Väsyttää.

Tänään minä..
Aikainen herätys. Neten kanssa pisulle ja itse pesulle ja kaato sateessa töihin. Mika jää nukkumaan. Tulen aamupäivällä kotiin ja minua on vastassa Nette ja Tonto. Tonto?! Tonto on yleensä päivät vessassa, jottei se pissaa sohvalle. Mika nostaa päätään sohvalta. Kipee. Sataa, sataa, ropisee. Tämä tahtois ulos.

Huomenna minä..
Vapaapäivä!!! (Joka tarkoittaa siis, lauantai töitä..) Aijon mennä pitkälle lenkille ja käydä kaupassa ja leipoa jotain kivaa Mikalle. Ihan muuten vain. Tai ihan siksi vain, että mun tekee mieli syödä jotain herkkua.:) Kun Mika tulee töistä, on suuntana Kokkola. Mennään hakemaan uusi pesukone ja jääkaappi.

Vuoden päästä minä..
Tepastelen lähi pellolla Neten ja sakemanni neidin kanssa. Eikö? Suunnittelen tulevaisuutta ja olen edelleen Kannuksessa ja kaupan kassalla.. Haaveilen omakotitalosta ja omasta koirahoitolasta. Myös projektikoirasta.;) Mika kuuluu edelleen ehdottomasti kuvioihin, sillä meidän tarina ei lopu koskaan. Tonto möllöttää ja lihoo, eiku laihtuu! Haaveilen oranssista uudesta kisusta, tytöstä tai pojasta. Ehkä sitten, kun on se talo..

Haasteen saa kopioida jokainen halukas, mutta haluan myös haastaa minun huimat 2 (!!) lukijaa, koska olen niistä kovin kiitollinen.;)
Piia ja Sulo & Emmi

Etsintä jatkuu.. ja on aika päästää irti.

Hyvät lukijat! Yllemme on laskenut suru ja pienenpieni sadepilvi. Puhuin juuri Minnan kanssa puhelimessa. Avalla oli tänään kuvaukset. Luusto ei olekkaan niin paha, kun ollaan kuviteltu. Eläinlääkärin mukaan ei A:ta, muttei D:täkään. Joten Ava ei ole palaamassa kotiin.

Tässä olen pari päivää kerennyt mietiskellä. En oikein osannut päättää kumpaa kannattaisin. Sitä, että Ava olisi täsyin rikki ja minä saisin sen vai sen luusto olisi suhthyvä ja se pääsisi juuri Avalle tarkoitettuun työhön. Minnalla käyminen avasi jollain tapaa silmäni. Sen on hyvä olla ja se on unelma koira opaskoiraksi, joten olin jo hieman kallistunut tähän mielipiteeseen. Olisinko halunnut rikkinäisen koiran?

Minna kertoi paljon Avan kehittymisestä ja se oli päässyt jo tutustumaan sokeaankin ihmiseen. Saksanpaimenoppaille on kuulemma tosi paljon kysyntää. Ava on priimaa siinä luokassa.

Nyt meillä siis jatkuu oman pennun etsintä. Olen muutaman varteenotettavan kennelin löytänyt ja saanut jopa hyvää palautetta valinnoistani tältä suuresti minua auttaneelta kasvattajalta, jolta en pentua voikkaan saada (Suunnitelmia). Metsästys jatkuu, täydellistä ei ole vielä löytynyt.

Onnea Avalle kohti työuraa!

Terveisiä projektikoirilta !

Olimme Mikan kanssa katsoneet koko viikon meidän uutta autoamme. Olemme nyt varmaan sitten jotain perheellisiä kun ostimme farmari Volvon.:) Koiria varten tietenkin. Perjantaina matkamme alkoi sillä, että Nette lähti hoitoon Mikan äidille ja Tonto meni TAAS hoitolalle. Ihan rupiaa jo hävettää kun on aina viikonloppuina jotain välttämättömiä menoja ja Tontolla ei ole muuta paikkaa. Ei sattunut tämän viikonloppunakaan olemaan kavereita Kannuksessa, jotka olisivat sitä voineet käydä meillä kotona katsomassa.

Launtaina alkoi sitten meidän matka junalla Hyvinkäälle. Autokaupan myyjä tuli hakemaan meidät asemalta uudella Volvollamme. Mika sai heti koeajaa auton ja liikkeessä tehtiin sitten kaupat. Pakko oli melkein heti halata autoa ja sanoa: "Tuu kotiin!" Oli se vaan niin meidän.

Hyvinkäältä lähdimme Loukolle, tuonne Seinäjoelle päin. Menimme minun sukulaisteni luokse yökylään. Grillailtiin, saunottiin ja höpöteltiin ja oli niin mukavaa. Heillä on myös kaksi aivan mahdottoman suloista pientä kania. Tämän takia juuri Nette ei päässyt mukaan. Kanien piti saada olla rauhassa, nimittäin ihan vähän aikaa sitten naapurin koira oli tullut sisälle taloon ja tappanut heidän uuden kaninsa. Nyt oli siis taasen uusi jussikka kotiutumassa.

Nyt sitten siihen itse asiaan! Otin Minnaan yhteyttä ja päätimme mennä käymään hänen luonaan. Munakkaan ei ollut matkaa kuin n.30km.

Minnalla oli kotonaan melkoinen koiralauma (bordercollie, 2x saksanpaimenkoira, belgianpaimenkoira mailois ja 2x labradorinnoutaja.) Näin siis samalla kertaa Vilmaa ja Avaa. Vilma tunnisti minut heti, kuten aina. Se on kyllä sitten oikea sylikoira. Ava hörskötti omaan tapaansa muiden kanssa. Liian paljon hälinää, joten Avalla menee korvat täysin kiinni. Se ei oikeastaan edes huomannut meitä. Minna laittoi muut sisälle ja pihalle jäi vain Ava. Pyysin Avaa silitettäväksi ja se tulikin. Otin se pään käsieni väliin ja kysyin: "Tunneks sä mua ollenkaan?"

Ja sitten se alko. Kauhea riekkuminen. Vihdoin saivat Avan pitkät piuhat jotain järkevää tietoa perille. Voi sitä jälleen näkemisen riemua ja äkkiä etsimään keppiä jota näyttää.

Viivyimme Minnalla 1,5 tuntia. Syötiin Minnan tarjoamaa makaroonilaatikkoa (joka muuten oli erinomaista) ja höpöttelimme koirista. Minnalla oli nyt myös se labradorinpentu, jota hän tarjosi minulle aikoinaan. Kivan oloinen, rauhallinen ja ystävällinen pentu. Ainoa vaan, että se näytti heti pahat puolensa tästä yliseksuaalisuudesta ja nylkytti Almaa, puolisiskoaan.:D

Teimme lähtöä ja Ava ja Vilma olisivat lähteneen mukaamme autoon. Minnan bordercollie jo kerkesi hyppäämäänkin etupenkin jalkotilaan, että mä kans! Päätimme ainoan yhteisen kesälomareissumme ansiosta, että meillä ei oo mihinkään kiire, joten lähdimme vielä Tuuriin ja Kyläkauppaan. Listalla ei ollut juuri mitään ja silti mukaan eksyi pussillinen vaatteita ja Netelle metallihäkki uuden automma taakse. Nyt on neitin turvallinen matkustaa.

Avan kuvaukset ovat torstaina. Minna lupasi laittaa minulle sähköpostia siitä, mitä eläinlääkäri on arvioinut kuvien olevan. "Jos näyttää pahalta, se on sitten teidän. Mielelläni en siitä luovu, on se muuten niin hieno koira." Toisaalta toivon, että Ava saisi hyvät tulokset. Se on kuin tehty tähän työhön, mutta toisaalta.. Minulta lähtee mahollisuudet saada tyttö takaisin kotiin.

Epsan projektikoirat: Vilma ja Ava
ja uusi automme tietenkin !

Odottavan aika on pitkä..

Avalla menee hyvin. Viestittelin Minnan kanssa viime viikolla. Kahden viikon päästä on Avan rakennekuvaukset ja silmäpeilaukset. Joten tuloksien odottamiseen menee vielä sen jälkeen kaksi viikkoa.

Kuukauden päästä saan siis kuulla uutiset. Tuleeko meidän Ava takaisin. Tässä yksi päivä piti taas sen perään itkeä. Sitä en ole juuri tehnyt pitkään aikaan. Tai pitkään ja pitkään. Ava on kuitenkin ollut poissa vasta kuukauden. Tuntuu ikuisuudelta.

Raha ei ole kasassa, mutta se saadaan kasaan, koska on kyseessä kuitenkin Ava. Luultavasti elämäni saksanpaimenkoira. Sydämellisin ja hyvä luontoisin hurtta, jonka tulen koskaan tapaamaan.

Ikävä on kova ..

Pimeän tultua mä puristan sun kättäs,
Oothan tässä vielä huomenna.
Sä sanot loppuun lauseet, jotka aloitan
Ja keräät talteen palaset kun hajoan.
Niin oothan tässä vielä huomenna.
Sä oothan tässä vielä huomenna.

Ensi viikolla ikävää tulee lievittämään hoitokoira.:) Pyreneittenmastiffi, n. neljä kuukautta vanha, tulee piristämään meidän hörsköttämisvapaita päiviä (nyt kun Ava ei ole ollut kotona). Saadaanpahan joku pitämään yllä epäjärjestystä.:D

Suunnitelmia

Ava-koiraa edelleen odotetaan takaisin meidän perheeseen.

Olen alkanut jo kuitenkin varautua pahimpaan.. Eli olen alkanut katsoa meille sopivaa pentua. Käyttölinjainen saksanpaimenkoira lukee listalla. Vaatimuksina hyvä luonne, pentutapaamisia, kasvattajan elinikäinen tuki ja terveystutkimusten pakollisuus. Eihän se vaikeaa voi olla?

No voipa tietenkin. Mutta voi sitä onnen määrää, kun se vihdoin löytyi. Ja voi sitä surun määrää, kun kirjoitat kasvattajalle viestiä ja saat vastaukseksi, että narttu astutettiin tammikuussa 2012, viikkoa ennen synnytystä ilmeisesti tuli jokin virus ja kaikki pennut menivät. Narttu jouduttiin steriloimaan. Nyt ei ole narttua, jolla teettää pentuja ja hänellä itselläänkin on etsinnässä "se oikea".

Olen kuitenkin kyseisen kasvattajan kanssa laitellut aktiivisesti sähköpostia ja olemme keskustelleet eri kenneleistä ja hän on antanut minulle hyviä neuvoja pennun hankinnassa. Nyt harmittaa vielä enemmän, etten voi saada pentua häneltä.

Minulla kuitenkin on aikaa etsiä. En halua pitää asian kanssa kiirrettä ja jos keväälle 2013 ei löydy "sitä oikeaa", sen ei ole silloin vielä tarkoitus tulla. Jos se löytyy aikaisemmin, sen on tarkoitus silloin tulla ja rahat revitään vaikka persnahasta.

Ensin me odotamme kuitenkin vastausta, palaako meidän oma tyttö takaisin. Ikävä on kova, Ava <3

Kuulumisia

Pieni hetki on vierähtänyt viime merkinnästä, mutta en todellakaan ole unohtanut blogin olemassa oloa, eikä innostus blogin pitoon ole lopahtanut. Mitään hirveän jännää ei juuri ole tapahtunut. Kesä päivinä ollaan käyty rannalla, jonne Nette lähtee mielellään mukaan, muttei astu lähellekkään vettä. Auta armias, jos sillä on kova jano ja aallot lyö rantaan.. Silloin neiti ei voi mennä lähellekkään veden rajaa, sehän saattaa vaikka hyökätä päälle!

Nette on alkanut piritymään Avan lähdön jälkeen. Tonto taas ottaa kaiken ilon irti, kun se riiviö ei ole kiusaamassa.:) Tontosta on tullut oikeinkin sosiaalinen nyt. Se viihtyy paljon enemmän meidän seurassa kuin saunalla yksin mököttämässä. Se änkeää syliin ja leikkii leluilla ja hyttysten ja kärpästen kanssa. Se on alkanut taas jopa painimaan Neten kanssa.

Tontosta on tullut oikea äitinpoika. Se tulee nukkumaan jalkoihin sinne missä minä olen. Se tekee samallalailla kuin Ava. On niissä siis jotain samaakin.:)

Tonto lötköilee.

Äitin vahtina blogia päivittämässä.:)

Ostettiin Tontolle myös laservalo ja herra on siihen ihan hulluna. Vanhempieni Eikka-kissa ei koskaan innostunut valosta ja tuskin edes näki sitä. Tonto taas on siihen ihan koukussa. Se peittoaa melkein kärpäsen jahtaamisen.:D

Löytyipä myös arkistojen kätköistä pikku Ava-koirakin:

Tonto 2-vuotta

Rontti 2-vuotta ja tosi kuvauksellinen

Tonto täytti maanantaina kaksi!:) Iso poika jo. Harmikseen, raukka joutui tiistaina pesulle. En ole tainut itse sitä pestäkkään koskaan. Äiti sanoi, että olivat sen viime kesänä pesseet, kun Tonto oli heillä hoidossa. Eipä se siitä kamalasti nauttinut, mutta ei se hankalaakaan ollut ja ai että, kun on hyvän tuoksuinen poika nyt.

Tonto pesulla..:'D

Tänään olikin edessä takkujen selvittely. Suihku ei oikein tehnyt kamalan hyvää tälle pitkäkarvaiselle herralle. Harjatessa piti vähän huutaa, rimpuilla ja sähistä. Pikkusen piti hellästi hampaitakin käyttää, mutta torumisen jälkeen kesti yllättävän kauan, ennen kuin kielto unohtui. Nyt sitä ollaan niin siistiä herraa. Puhdasta ja takutonta. Kynnetkin leikattiin, josta Tonto ei ole moksiskaan. Sitä kyllä saa tehdä.

Lasse Sievinen mököttää

Torstaina meiltä lähtee taas porukka kentsulle hoitoon. Me lähetään Renault- kokoontumiseen mun perheen kanssa. Tonto ja Mortti menee hoitoon ja pitäähän sielä siistinä ollakkin. Äitikin aikoi pestä Mortin (!?), joka on hyvin harvinaista, sillä minähän se olen kenneltyttö ja minun pitää kaikki Mortillekkin tehdä. Siksi se vihaakin mua niin paljon nykyään. Tai siis pelkää... Joka on aika harmi, sillä ihan mun koira se on ollut kun asuin kotona. Viikonlopun jälkeen Mortti jää meille viikoksi hoitoon.

Taas se näyttää ihan Tummulta!

Netenkin piti mennä kentsulle hoitoon, mutta lenkiltä tullessaan Mika kysyi, että onko sen pakko. Miehän jo heti aattelin, että nyt sielä lenkillä on tapahtunut jotain tai tuo koira tyyliin paskoo verta. Mika siinä hetken rauhotteli mua ja sai lopulta sanottua, että hänen isä tahtois sen mukaan Kempeleeseen. Nyt Nette on siis lähössä papan kanssa reissuun ja tietenkin papan naisystävän kanssa.:) Nette on kyllä tuollanen sydänten valtaaja. Muutaman näkemis kerran jälkeen Mikan isä ja äiti on heti olleet valmiita ihan vapaaehtoisesti ottamaan Neten hoitoon. Ja niinkuin nytkin, pappa kysyi Netteä, eikä meille ollut edea tullut mieleenkään laittaa sitä muualle kuin kentsulle. No, tuleepahan halvemmaksi.:)

Nette ja Ava peuhaa <3

Iskä ja Tonto <3

On tullut aika sanoa hyvästit..

Tässä lähelläsi..

On paikka, jossa

mun kuuluu olla.

Kun Ava tuli minulle, sillä oli paljon ongelmakäytöksiä:
- Hännän jahtaaminen
- Lattian pureminen
- Eroahdistus
- Koprofagia
- Tuhoaminen
- Huono pidätyskyky

Ja voitteko kuvitella? Kaikkine vikoineen Ava on ollut maailman paras koira <3 Ja toiseksi, kaikki nämä ongelmat ovat kadonneet. Kai minä jotakin olen oikeinkin tehnyt.. Avan rakenne on myös ulkoapäin paremman näköinen. Nyt vain odotetaan luuston kuvauksia ja tuloksia.

Kaikki mitä mä etsin.

Kaikki sinusta löysin.

Ava lähti ja nyt tuntuu, että meidän perheessä on tyhjä aukko. Ei ole enää ketään hölömöläistä, jolle nauraa.. Nette on hieman masentunut. Ei leikkinyt koko päivänä. Minna haki Avan Kannuksesta ja Mika luovutti sen pois. Ava oli kuulemma käynyt maate eikä ollut halunnut lähteä pois kotoa.

Jos joskus pimeässä yksin seison

ja liekki sammunut ja kylmä on.

En tiedä voiko sitä eloon saada kukaan toinen.

Minna oli kuitenkin tosi reilu ja ajoi Kokkolaan, jotta näkisin Avan vielä ja pystyisimme puhua hieman jatkosta. Ava huomasi minut jo kaukaa ja oli tosi onnellinen kun tulin. Vilma oli myös mukana ja oli kiva nähdä sitäkin pitkästä aikaa. Ava oli rauhallinen ja makasi juna-asemalla missä tapasimme. Puhuimme Avasta ja kerroin, että kaikki ongelmat ovat poissa. On se hieno koira <3

En pidä kiinni, en työnnä sua pois

ja pyytämättäkin tahtoisit jäädä.

Sitten tuli se hetki kun oli aika erota. Lähdimme eri suuntiin ja Ava meni ihan sekaisin. Se haukkui ja huusi perääni ja riuhtoi remmissä. Otti niin lujaa sydämestä. Minun oma pikku Avaseni ja nyt siitä piti luopua. Minna kuitenkin sanoi, että jos Ava ei sovellu töihin, hän ei myy sitä kenellekkään muulle kuin meille. Se helpotti hieman oloa.



Kysyin kuulumisia Avasta. Onhan sen lähdöstä jo kohta viikko. "En löydä mitään vikaa Avasta." Oli Minnan vastaus ja hän kertoi, että kaikki on mennyt tosi hyvin. Nyt vain odotellaan kuvauksia ja niiden tuloksia.

Avan Video <3

Viimeinen jumppa

Nyt olemme siis päässeet kunnialla kurssin läpi. Minna kävi kuvaamassa Avaa ja nyt se on sitten meidän osalta ohi. Ava muutenkin lähtee kohta pois..

Tein heti kuva kokoelmat Avan kehittymisestä ja ravaus videon, jossa vanhaa ja uutta materiaalia. Uudessa materiaalissa juoksutus alustana on pelto, joka on siis epätasainen ja vaikeampi kulkuinen. Ava kuitenkin ravaa mahtavasti tällä alustalla. Verratkaa Avan etutassun askellusta. Huhtikuussa ne ovat liioitellut, mutta kesäkuussa ravaaminen näyttää jo normaalimmalta. Välissä ei tulee enää laukkaa eikä ihmeellisiä pomppuja.

Tässä sitten hieman kuvia Avasta ennen ja jälkeen:

Täällä on pitänyt oikein kunnolla itkeä ku Ava on kehittynyt niin paljon. Oon tehnyt niin paljon Avan eteen ja tässä nyt sitten on tulos. Parin kuukauden työ. Seisominen on ihan erinäköistä. Ava ei enää istu niin lysyssä kuin pari kuukautta sitten ja maatessaankaan selkä ei köyristy niin kuin ennen. Tähän on siis tultu.

Kuvat näkyy isompina kun napsautat sitä.

Alle viikko..

Avan lähtemis päivä on nyt varmistettu. Tyttö lähtee koulutukseen 3.7. joka sattuu olemaan Mikan syntymäpäivä, että hyvää synttäriä vaan...

Minna tarjosi minulle uutta koiraa. Labradorinnoutaja urosta. En ole ihan varma kyseisestä pennusta.
1. Se on labbis. En ole oikein koskaan mieltänyt sitä omaksi rodukseni.
2. Se on uros ja niistä on huonoja kokemuksia paljon. Vannottanut olen, etten enää sellaista hormoonihirmua ota..
3. En haluaisi ottaa ketään, ennen kuin Ava on kuvautettu ja saan 100% varmuuden siihen, ettei se enää palaa..

Yleistäähän ei saisi. Kyllä olen tavannut paljon kivoja labbiksia, jotka voisin ottaa milloin vain itselleni ja eihän välttämättä kaikki urokset ole niitä pahimpia, mutta.. En haluaisi toisaalta ottaa sitä riskiäkään. Ja suurin syy tosiaan on se, että haluan Avan meille ja tahdon odottaa niin kauan, että Minna hakkaa jollain pölkyllä sen tiedon mulle päähän, etten sitä enää mitenkään voi saada.

Huolestuttaa Avassa nyt myös se, että se on ihan kiinni Netessä. Juhannuksena, kun Nette lähti, Ava meni ihan sekaisin. Tässä video:

En hoksannut otaa kameraa heti käteen ja Ava oli jo ihan vähän rauhottunut tuossa. Vinkui silti ja ramppasi, mitä ei tee koskaan. Ennen kameraa Ava huusi ja juoksi ovelle ku mikäki.. Nettekin oli kuulemma ressannut mahallaan. Parin päivän eron jälkeen jälleen näkeminen oli iloinen. Nette oli kyllä vähän iloisempi minun näkemisestäni, mutta Ava ainakin iloitsi Neten näkemisestä. Saa nyt nähdä miten Ava raukan käy, kun se viedään meiltä pois.

Nyt vain yritämme viettää mahdollisimman kivaa aikaa Avan kanssa, jotta viimeinen viikko olisi täydellinen.

Juhannus

Juhannus oli ja meni ja hauskaa oli.:D Tonto vietti juhannusta hoitolalla, Nette mummun ja papan mukana ja Ava pääsi ainoana kakarana mukaan Mannilaan mökkeilemään.

Ava sai uuden kaverin, skp Nalan. Hieman piti alussa pelätä, mutta lopulta uskallettiin jo hurjana leikkiä. Ja pari kertaa kyllä Nalaa silittäessä luuli aivan Avaa paijaavan. Olivat tytöt kyllä naamaltaan paljonkin saman näköisiä, vaikka Ava onkin Nalaan verrattuna kauhia rimpula.

Ava syö Nalan jalkoja

Tytöt kilpasilla. Ava pystykorva ja Nala luppakorva.:)

Nala ja Ava valvoivat meidän kanssa yöllä viiteen ja kyllä uni maittoi sen jälkeen. Vähän pelotti, että kuinka Ava rauhottuu yöllä, kun nukuimme Mikan kanssa katonrajassa, johon Ava ei olisi millään päässyt. Tyttö oli kyllä niin väsynyt, että nukkui yönsä hyvin. Toisena yönä oli kuulemma pihalla itsekseen ku Mikan isä oli käynyt sielä. Osaa se aukaista oven, mutta takaisin tuleminen on sitten se toinen juttu.:)

Nahka on palananut ja sääsket ja mäkäräiset on kyllä syönyt enemmän kuin laki sallii ja näyttää Netenkin masu olevan täynnä puremia. Nette saatiin sunnuntaina kotiin ja olihan tuota pikkuista tullut jo hurja ikävä.<3

...

Jos miettii, niin Avasta on ollut minulle paljon apua. Ava on opettanut minulle kaiken. Nyt tiedän tasantarkkaan mitä vaadin koiralta, kun sitä alan hankkimaan. En kuitenkaan aijo unohtaa sitä, että Ava on kuitenkin ollut tähän mennessä paras saksanpaimenkoira mitä minulla on ollut. Luonne on ollut juuri sitä, mitä minä toivon koiriltani ja pääkoppa on kunnossa. Sisäisesti Ava on täyttä kultaa, vaikka ulkoapäin se ei näytä siltä.

Sain tänään Minnalta sähköpostia ja on aika puhua Avan lähtemisestä. Tässäpä ei ole muuta enää voinutkaan kuin itkeä ja halailla tuota rakasta. En olisi koskaan voinut kuvitella, että tuosta hölömöläisestä tulee näin rakas. Kaikkine vikoineen se on ainutlaatuinen.

Luuston kuvaus kertoo Avan lopullisen päämäärän. Onko sen tarkoitus lähteä töihin opaskoiraksi vai jäädä meille perheen jäseneksi?

Mikaa lainaten: Mun mielestä Avan olisi kaikkein paras meidän luona.

Tartten mäkin opastusta...

Oma rakas <3

Toiminnan loma!

Olemme olleet Mikan kanssa mökillä pari yötä ja koirat ovat saaneet tietenkin olla mukana. Mökki on tosi korvessa, joten vapaana saa juosta ja paljon.:) Ava varsinkin on myös nauttinut öistä, koska mökissä ei ole sähköä, niin yöllä on viileä nukkua.

Tänään kävimme Kalajoella vähän juoksuttamassa koiria rannalla. Ja kyllä paljon riemua sai aikaiseksi villakoira, sakemanni ja kaksi labradooria.;) Netelle on myös leikattu uusi kesätukka ja Mikan pyynnöstä on jätetty keesi.

Kesätukka

Niitti, Nemi, Nette ja Ava

<3

Ava oli tänään myös jumppaamassa. Käytiin pyörälenkillä ja sai ihan positiivisesti yllättyä, että Ava jaksoi ravata pitkään ja ravasi vaikka oli irtikin. Pian on jumpat jumpattu..

Onnea MINÄ!

Olen nyt virallisesti valmistunut Kannuksen Maaseutuopistolta eläintenhoitajaksi!

Vesipeto

Tässähän on jäänyt blogi päivittämättä muutaman viikon ajan. Olen tosiaan ollut työharjottelussa koirahoitolassa ja sieltä ei paljon vapaa-aikaa saa, joten koneella istuminen on jäänyt hyvin vähäiseksi. Ihan vaan myös senkin takia, että ilmat on ollut mitä mahtavimmat.

Avakin pääsi ekaa kertaa kokeilemaan uimista ja kylläpä tuosta neidistä kuoriutuikin melekoinen vesipeto. Nemin perässä oli kauhean kiva hakea keppiä ja ihan vähän piti piipata kun Nemi kerkesi aina ensin.

Lauantaina olimme Kärsämäellä katsomassa Mikan jalkapallopeliä. Koirat aiheuttivat paljon ihastusta jalkapalloilijoiden keskuudessa, kun hurtat juoksivat nätisti vapaana ja tulivat luokse vain jos sitä haluttiin. Nettekin osottautui yllättävän sosiaaliseksi niinkin ison mieslauman joukossa.

Olimme liikenteessä lainaamallamme pakettiautolla ja ai auvoa kuinka kätevä sellainen peli onkaan. Etupenkillä oli rauhallista, karvatonta ja hajutonta.:) Koirat olivat pakettiauton takaosassa, jossa niillä olikin paljon tilaa olla. Ohjaamon ikkunasta näki tilaan ja sielä ne nukkuivat rauhassa tai söivät luita. Nyt siis hieman puhuttu pakettiauton hankkimisesta ja sinne häkit taakse niin avot.

Suoraan Kärsämäeltä mentiin taas uittamaan koiria ja Mikakin näki ekaa kertaa meidän hurjan vesipedon. Kauhean syvälle Ava ei aluksi uskaltanut, mutta lopulta ui paljon rohkeammin. Sitä paitsi olisi ollut paljon kivempaa seurata Netteä maalla. Tämä puudeli neitihän ei todellakaan ui ja juodakkin pitää tosi varovasti, ettei tassut kastu.

Matkamme päättyi pehmikselle ja koirat saivat tietenkin nuolla kupit.;)

Ensimmäisellä uintireissulla Nette pääsi vähän likastumaan.

Suuri on lammikko

Aluksi ei oikein vihti mennä kovin syvälle.

Tämä kuva oli pakko lisätä vain sen takia, että kuvastaa Avan persoonaa niin paljon.:D

Saukkoliini <3

Salaman nopee!

Nette pysytteli mahdollisimman kaukana.

Hirrrrweeeen iso keppi!

Uni maittaa yhdessä <3