torstai 1. marraskuuta 2012

Tervetuloa opaskoiraoppilas!

Puhuin tänään Minnan kanssa puhelimessa. Hän oli tänään tekemässä pentutestiä ja kertoi, että se oikea on nyt löytynyt. Pentua kutsutaan "Helmi"-nimellä, mutta sain sellaisen kuvan, että nimen saa vaihtaa. Katsotaan nyt miltä se pentu vaikuttaa.:)

Tosiaan jo lähiviikkoina kotiimme saapuu saksanpaimenkoira narttu. Pennut ovat nyt jo luovutusikäisiä, mutta en millään voi ottaa sitä vielä. Olemme huomenna lähdössä Mikan kanssa kahdestaan Vuokattiin juhlistamaan vuosipäiväämme. Mökkiin ei valitettavasti saa ottaa eläimiä, joten Tonto menee hoitolalle ja Nette Mikan äidille hoitoon.

Päivitykset pennun kasvattamisesta alkaa siis puolta vuotta aikaisemmin, kuin suunnittelin.:) En osaa vielä sanoa, kuinka tarkasti pääsette neidin kasvua seuraamaan, mutta koitan keksiä jotain kivaa ja mahdollisimman paljon. Tai siis niin paljon, kun pikku pennulta kerkeän.:)

Uskon Neten pitävän pennusta. Ainakin muutaman päivän jälkeen. Tonto hieman epäilyttää, että vetäytyykö se takaisin kuoreensa ja erakoituu saunalle. Luulen, että sekin on vain kiinni siitä, että pennun saa opetettua siihen, että Tonton pitää saada olla myös rauhassa.

Yksinolo harjoitukset alkavat pennulla heti. Jos olisin tiennyt hieman aikaisemmin tästä, olisin saattanut pyytää töistä vapaata, mutta tämä tuli niin äkkiä. Työvuoromme Mikan kanssa menee kyllä aika hyvin pennun kannalta. Mikalla on vain aamuvuoroja ja minulla lähinnä iltavuoroja. Pentu ei siis kerkeä olemaan edes kauaa yksin.

Toivon, että pentu ottaisi mallia Netestä yksinollessaan. Nette on rauhallinen, ei hauku, eikä tuhoa. Uskon, että pennulla on hyvät lähtökohdat yksinolon opetteluun. Nette toimii kyllä erinomaisena opettajan kaikessa arjen askareissa. Se on niin rauhallinen, että siitä on hyvä ottaa mallia.

Haluatte tietenkin nähdä pikkuisesta kuvan.;) Niin arvelinkin.
Pennun virallinen nimi on: AD Black Pearl

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti