sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Huonoja uutisia

Aloitetaan vähemmän huonoista uutisista eli eilisistä tokokokeista. Nehän nyt ei mennyt aivan nappiin, sillä satoi kaatamalla ja Nette alkoi hienohelmailemaan kun oli märkä maa. Ei siis tyyliin ainuttakaan perusasentoa tai maassa makaamista. Seisoi kuitenkin tällä kertaa, että jotai hyvääkin.:D

Osallistujia 11. Ei saatu mitään lappua osallistujista, kuten Kannuksessa aina saa, mutta joukkoon mahtui ainakin useampi saksanpaimenkoira (jotka ottivat komian kolmois voiton.:D).

Tokokoe Kokkola
Tuomari Allan Aula

Luoksepäästävyys 8
- Ei perusasentoa, mutta senhän saa tehdä seisaaltaankin. Murisi ja antoi koskea vain hieman.

Paikalla makaaminen 0
- Sain makaamaan kun itse kyykistyin. Jätin ja käännyin, mutta seisoi. Hiipi hissukseen luokseni ja mua alkoi vain naurattamaan. Ajattelin, että: näissä kisoissa pitää kyllä löytyä nyt huumoria ja paljon.

Seuraaminen kytkettynä 7
- Yhtäkkiä edisti hirveesti ja hyppäsi mun toiselle puolelle.

Seuraaminen taluttimetta 6
- Lähti kans hortoilemaan kun piti kääntyä. Keskittyminen ei ollut huipussaan.

Maahan meno seuraamisen yhteydessä 0
- Ei maahanmenoa.

Luoksetulo 9
- Sain istumaan, mutta oli noussut seisomaan. Tuli innokkaasti, mutta ei perusasentoa.

Seisominen seuraamisen yhteydessä 8
- Ei perusasentoja, mutta seisoi liikkeestä.

Estehyppy 8
- Hyppäsi ja jäi seisomaan, mutta ei perusasentoa.

Kokonaisvaikutus 8

Pisteet yhteensä: 113p.

Sijoitus ALO3 10/11

Niinkuin pisteistä huomaa tuomari antoi meille tosi paljon anteeksi virheistä. Sanoikin lopussa, että koirasta huomaa, että se osaisi kaikki liikkeet, mutta sää haittaa tosi paljon.

Se siitä sitten.:) Eikun kohti uusia haasteita ja kisoja kesäkuussa.;)

Sitten siihen tosi huonoon uutiseeen.. Meille ei tulekkaan kesän lopulla pientä pentu sakemannia.. Narttu onkin jäänyt tyhjäksi. Me ootettiin sitä jo niin kovasti meille. Koitetaan ajatella positiivisesti ja jos kävisi vaikka niin, ettei Ava sovellukkaan työhön, niin se tulee sitten meille.:) Muuten katotaan ensi kesänä omaa päntyä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti