maanantai 25. kesäkuuta 2012

Juhannus

Juhannus oli ja meni ja hauskaa oli.:D Tonto vietti juhannusta hoitolalla, Nette mummun ja papan mukana ja Ava pääsi ainoana kakarana mukaan Mannilaan mökkeilemään.

Ava sai uuden kaverin, skp Nalan. Hieman piti alussa pelätä, mutta lopulta uskallettiin jo hurjana leikkiä. Ja pari kertaa kyllä Nalaa silittäessä luuli aivan Avaa paijaavan. Olivat tytöt kyllä naamaltaan paljonkin saman näköisiä, vaikka Ava onkin Nalaan verrattuna kauhia rimpula.
Ava syö Nalan jalkoja

Tytöt kilpasilla. Ava pystykorva ja Nala luppakorva.:)
Nala ja Ava valvoivat meidän kanssa yöllä viiteen ja kyllä uni maittoi sen jälkeen. Vähän pelotti, että kuinka Ava rauhottuu yöllä, kun nukuimme Mikan kanssa katonrajassa, johon Ava ei olisi millään päässyt. Tyttö oli kyllä niin väsynyt, että nukkui yönsä hyvin. Toisena yönä oli kuulemma pihalla itsekseen ku Mikan isä oli käynyt sielä. Osaa se aukaista oven, mutta takaisin tuleminen on sitten se toinen juttu.:)

Nahka on palananut ja sääsket ja mäkäräiset on kyllä syönyt enemmän kuin laki sallii ja näyttää Netenkin masu olevan täynnä puremia. Nette saatiin sunnuntaina kotiin ja olihan tuota pikkuista tullut jo hurja ikävä.<3


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti