Siinä huonettani siivoillessa ja sen valmiiksi saadessani avaan ikkunan täysin auki ja suljen huoneen oven. Rojahdan koko illaksi sohvalle, jossa maataankin sitten melkein koko perheen voimin. Illalla ruokaa kissoille laittaessa mietin, miksei Zeko tuu syömään. Paska!
Ryntään omaan huoneeseeni, kiroan itseni siitä, etten tarkistanut huonetta ja tajuan päästäneeni Zekon karkuun. Zekolla on pitkän aikaa ollut kiinnostusta ulkoiluun. Se sekoaa, kun ikkunoita avataan. Sieltä ilmeisesti tulee hyviä vapauden tuoksuja. Menen ulos, soitan äidille ja lähden pyöräilemään lähinurkkia läpi, jos sattuisi käymään hyvä tuuri. Lähellä oleva iso autotie tulee kans tarkistaa, jos on käynyt jo vahinko.
Äiti lohduttaa, että Zeko on aina palannut itse reissuiltaan takasin. Itsellä kuitenkin on vahvasti sellainen tunne, ettei tällä kertaa käy niin. Toisaalta olen myös hyvin rauhallinen ja tuntuu siltä, kuin Zekolla kuitenkin olisi kaikki ihan hyvin.
Ystävät jakavat ilmoitusta ja heidän ystävät jakavat sitä edelleen. Tunti ilmoituksen jälkeen saan ensimmäiset yhteydenotot Zekosta ja jopa muutaman kuvan. Miten kaikki on tapahtunut, luulen tarinan menneen näin:
Veli on ollut yöllä viihteellä ja palannut aamuyöstä kotiin. Hän on käyttänyt koirat pissalla, mutta vakuuttaa pönkänneensä takaoven Zekon varalta kiinni. Muistelee kuitenkin, että yöllä oli todella kuuma ja hän jätti oman huoneen ikkunan auki.
Zeko haistaa vapauden ja päättä kokeilla onneaan. Jos tällä kertaa ikkuna olisi tarpeeksi auki, jotta pullava mahtuisi siitä. Onhan se ja Zeko lähtee seikkailemaan. Säikähtää kuitenkin jotain hyvin pian asuntomme pihassa ja kiipeää lähinpään puuhun. Ensimmäiset näköhavainnot Zekosta puussa kuuden aikaan aamulla. Ohikulkija laittaa kuvan facebookiin ja kyselee kissanomistajaa.
Kahdentoista aikaan naapuri soittaa palokunnan paikalle. He toteavat yhdessä, että lyllerö on vaarallisen näköisesti puussa. Ei saa tassuillaan oikein otetta ja roikkuu jotenkin oudosti mahan varassa sielä. Palomiehet pelastavat kissan hädästä ja vievät Eläintalolle.
Viisi tuntia myöhemmin minä tulen kotiin, enkä tajua laskia elukoitani. Kyllähän niiden olettaa olevan kaikkien paikalla. Hälytyskellot ei soi edes siinä vaiheessa, kun kaikki muut elukat makaa ikävästä johtuen vieressäsi koko illan. Lopulta luulen itse päästäneeni Zekon vapaaksi, vaikka todellisuudessa siitä on kulunut pian vuorokausi.
Zekon kuva on julkaistu Kouvolan Eläinsuojeluyhdistyksen facebook sivuilla. Aamulla soitan Eläintalolle ja sovimme kotiinhaun iltapäivälle. Vien paikalle kissanpennunruokaa, hoitajille suklaata ja maksan mukisematta 16e kissani hoidosta. On vaan niin onnellinen olo, kun saa pojan takaisin kotiin.
Zeko huutaa autossa ja minä pidän hänelle tiukkaa keskustelua yllä:
- Ensi kerralla kun tuollalailla karkaat, niin en ehkä hae sinua. Saat ettiä sitten uuden kodin. Se ei ole ehkä yhtä kiva koti mitä sulla nyt on.
Saan vastaukseksi vaimean naukaisun ja sitten se lopettaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti