perjantai 23. toukokuuta 2014

Postia Hau-Haulta

HYVÄÄ SYNTYMÄPÄIVÄÄ, JEMMA!


Postissa saapui siis kaksi pakettia, jotka oli osoitettu Jemmalle. Niiden sisältä löytyi paljon herkkuja ja meidän pikku kisuleitakin oli muistettu.:)

Paketin sisältö:





Jemmahan on tässä viime kuukausien aikana saanut myös paljon muutakin. Kasvattaja muisti meitä tekemällä Jemmalle puvun. Vastikään ostin myös tuolle lammikoissa lotraajalle säärystimet, joista oon kyllä tykänny tosi paljon. Pysyy hyvin paikallaan, kuhan on oikeen kokoset.:)


Ja noista kissanherkuista puheen ollen. Sen verran otin ne pois tuolta namilaatikosta, jotta saan tämän blogimerkinnän tehtyä. Sain huippuidean kesken kirjoittamisen, että nyt siivoan kissanvessan ennen ku unohdan. Olin siis poissa tästä noin pari minuuttia, jos sitäkään. Istuin takaisin takamukselleni ja rupesin miettimään mitä Tonto rapistelee ja mikä on Zekon mielestä niin kamalan kiinnostavaa lattialla. Lattialta löytyi toinen kissanherkkupusseista. Tyhjänä! Parissa minuutissa Tonto oli purrut pussiin reiän ja vetänyt kaikki ankkaherkut naamaansa. Saakelin syöppö! :D



perjantai 2. toukokuuta 2014

Synttäreitä pukkaa

Olen vihdoin saanut suht hyvin toimivan koneen. Hurraa! Huhtikuussa saatiin viettää kahden lauman jäsenen syntymäpäiviä. 12.päivä Nette, meidän tummu, täytti jo viisi vuotta!


Viimeisenä päivänä, eli 30.päivä oli sitten Zekon vuoro täyttää vuoden verran. Mihin tämä aika rientää. Vastahan mä sen salaa hain kotiin.

Tässä kuussa Jemmakin täyttää vuoden. Hau Haun facebook-sivuilla on joka kuukausi lahjoitettu kuukauden synttärisankarille tuotepaketti. Nette osallistui huhtikuun synttärikisaan, mutta jäi ilman lahjoja. Jemman tietenkin ilmoitin toukokuun synttärisankariksi. Tänään saimme mukavan sähköpostin, jossa ilmoitettiin, että Jemma on voittanut! Kyllä tulee neitille hienot ekat synttärit.:) Hau Haun facebook-sivuilta voi lukea tällaisen tekstin:
"Toukokuun synttäripalkinto lähtee Eliisalle ja vuoden täyttävälle Jemmalle, josta kotiväki kertoo näin: Jemma on pian vuoden ikäinen valkoinen isovillakoira. Tai noh, iso ja iso. Joku taisi sille unohtaa kertoa siitä. Tämän vauhtineidin elämässä on kerennyt ensimmäisen ikävuoden aikana sattua jos jonkin moista. Puolen vuoden ikäisenä Jemma nimittäin mursi oikean takajalkansa ja on siitä lähtien ollut toipilaana. Reippautta ei pennulta kuitenkaan ole puuttunut ja sinnikkäästi koikkelehdittiin kolmellakin jalalla. Nyt vihdoin on saatu lisää lihasmassaa koko koiraan ja jalkakin alkaa olla terve. Ison koiran tapoja on ollut opettamassa perheen toinen koira ja kaksi kissaa. Joka päiväinen ikkunatutkailu ja omistajan piristäminen ja helliminen ovat Jemman lempipuuhia. Tästä neidistä ei rakkautta puutu!"

Lähetin kolme kuvaa Jemmasta ja niiden pitäisi lähi aikoina ilmestyä facebookiin Hau Haun toimesta. Oon kyllä niin tyytyväinen tuohon kuvaan, jossa kaikki tapittaa ulos. Ne vaan on tuollasia höpsöjä kaikki yhessä.

Nyt vain jännityksellä ootetaan, mitä Jemma saa synttärilahjaksi. Tonto on kyllä nyt oman synttäri päivänsä kanssa ihan mustalammas, sillä ne on vasta heinäkuussa. Zekon synttärit taas sattuivat vapulle. Käytiin hieman viihteellä tietenkin juhlimassa Zekon synttäreitä, itse synttärisankaria ei kuitenkaan päästetty sisälle. Kuitenkin me kummatkin näytettiin tältä seuraavana päivänä.





Zekolla on ihan selvästi karpulaa, mä vaan voin myötätunnosta pahoin. Oon nyt suunnitellut tekeväni postausta kissojen ja koirien toimeen tulemisesta. Lähinna mulla on miljoona kuvaa siitä, miten hyvin oikeesti tämänki kokonen lauma voi tulla keskenään toimeen. Meillä ei olla koskaan tapeltu tosissaan. Ei yksikään elukka toistensa kanssa. Söpöintähän oikeesti vaan on se, että ne nukkuu aina toistensa kanssa. Tonto on välillä niin Lasse Sievinen, ettei välitä nukkua muiden kanssa, mutta joskus sekin kaipaa hieman läheisyyttä. Eilen harmitti taas tosi paljon, että asun yksin. Jonkun olisi nimittäin pitänyt ottaa meistä kuva, koska maattiin kaikki viisi sohvalla kylki kyljessä. Mutta nouseppa ite siitä ylös ja hae kamera. Takasin tullessa, ei sohvalla ole yhtään elukkaa, sillä mähän saatoin olla lähössä pois tai menossa ruokakaapille ja silloin ei muuten pötkötetä sohvalla, vaan neljä silmäparia katsoo tarkkaan mitä meinaat seuraavaksi tehdä.

perjantai 4. huhtikuuta 2014

Kaksi kärpästä yhdellä iskulla

Me ollaan nyt noiden villapuudelien kanssa alettu pyöräilemään. Jemmalle siitä on paljon hyötyä, silla ajelen sellaista vauhtia, jotta Jemma joutuu ravaamaan. Ravatessa Jemma käyttää myös vammajalkaansa ja näin toivotaan lisää lihasta siihen jalkaan. Se taas edesauttaa sitä, että se toivottavasti alkaa kävellä normaalisti. Pitkä prosessi siis edessä, mutta hiljaa hyvä tulee.

Toinen kärpänen tässä on se, että Nettehän on päässyt hieman pyöristymään. Pyörälenkit siis saattavat ohimennen saada muodot taas kuntoon. Jemman ravaamis vauhti on kuitenkin sen verran nopeampaa kuin Neten, joten pullero joutuu laittamaan juoksuksi.


Jemman kanssa ollaan myös muutenkin jumppailtu. Peruuttelu on myös osoittautunut hyväksi takajalan käytöksi. Heittelen myös nameja sen jalkojen juureen, jotta se joutuu taivuttelemaan itseään. Kylläpä me tässä vielä neljälle jalalle noustaan.;)

1.3.14 Jemman terveen jalan reiden paksuus on 28cm ja vammajalan reiden paksuus on 23cm. Hieman on siis toisella jalalla kirittävää lihaksien koossa. Kuukautta myöhemmin terveen jalan paksuus on pysynyt samana ja vammajalkaan ollaan saatu sentti lisää. Eli 1.4.2014 vammajalan paksuus 24cm. Edistystä!

Missä välissä tuo pentuvillakoira muuttui isovillakoiraksi ? :D


maanantai 3. helmikuuta 2014

Jemman koipi

Meillä on meneillään tässä kaiken muun keskellä suuri elämän muutos. Olemme eronneet Mikan kanssa ja nyt asun yksin vuokrakämpässä, hankin huonekaluja ja muuta roinaa tähän asuntoon.Vanha miniläppärini muutti luokseni, mutta se on hieman rikki. Akku kestää 30 min ja kun virtajohdon liittää koneeseen, näyttö menee valkoiseksi. Joten latauksen aikana konetta ei voi käyttää. Jee! Joulupukki toi kuitenkin hieman apua tilanteeseen. Sain lahjaksi tabletin, mutta tämän usb-liitännät eivät toimi. En saa siis tällä vehkeellä lisättyä kuvia joten blogiin kirjoittaminenkin menee pelailuksi kahden koneen välillä. Tabletilla kirjoitan, miniläppärillä lisään kuvat. Hankalaa.

Mennään otsikon aiheeseen. Jemman jalka päivittelyt ovat jääneet vähemmälle mitä ajattelin. Ihan vaan näiden koneiden takia. Olimme haava tarkastuksessa. Haava oli umpeutunut erinomaisesti ja Jemma käyttää jalkaansa hyvin. Seisoessa ei laske jalkaa maahan, mutta kävellessä ja juostessa käyttää jalkaa lähes normaalisti. Jemma siis kuntouttaa koipensa itse.


Seuraavaksi oli kuvauksen aika. Ensinäkin olimme paikalla vääränä päivänä, mutta onneksi eläinlääkärissä on niin hyvä palvelu, että pääsimme muiden potilaiden jälkeen kuvattavaksi. Suosittelen kyllä Ouluvettiä. Eläinlääkäri on todella mukava ja ystävällinen ja aina kun sinne soittaa vastaanotossa kysellään, kuinka koira on voinut. Jos muutan joskus Ouluun, musta tulee vakioasiakas.:D Kuvista kävi ilmi, että murtumakohta on täysin parantunut. Sitä ei edes enää huomannut, mistä kohtaa jalka oli poikki. "Jos olisi enemmän aikaa, ottaisin vaikka heti ne pinnat pois." Oli eläinlääkärin kommentti, joten päätimmeki laittaa pinnojen poiston heti seuraavalle päivälle. Onneksi sattui olemaan kaksi vapaapäivää.

Suuntasimme seuraavana päivänä sitten takaisin Ouluun. Pinnojen poistoon oli varattu 2,5 tuntia. Lopulta aika venyi vielä tunnilla ja lopputuloksena oli se, että toista pinnaa ei saatu poistettua. Luu on kasvanut pinnan ympärille. Nyt pitää vain seurailla polvea ja tunnustella, milloin pinna alkaa puskemaan jalasta ulos. Toisen pinnan eläinlääkäri oli saanut sormenpään kokoisesta reiästä ulos, mutta toista pinnaa otettaessa haava on huomattavasti paljon suurempi. Uskon siis, että yritystä on ollut ja joskus vain käy näin. Hieman vain jomottaa tuolla päänupissa, että tuleeko tuosta nyt jalkaa sitten ollenkaan? Mie en ikinä kestä, jos Jemma viedään multa pois. Noh, nää on taas näitä mun omassa päässä väritettyjä juttuja. Jemma käyttää edelleen jalkaa todella hyvin, mutta oli vain sydäntä särkevää kuunnella pinnan poiston jälkeisen yön ulinoita. Pikkuiseen sattui. Onneksi peti sängyn vieressä auttoi ja silittely. Kipulääkkeenkin Jemma ottaa nykyään ihan itse, ei tartte kurkkuun nestettä työntää.:)


Tokokoira lupauksen kai voi unohtaa.. Ainakaan emme ole pystyneet treenaamaan yhtään mitään. Jalan takia Jemman istuma-asento ja maassa makaaminen ovat vääriä asentoja. Seuraaminenkaan ei varmasti olisi puhdasta nilkuttavalla koiralla. Lopulta ajattelin, että PASKAT! Me aijotaan silti koittaa treenaamista. Ei kisamielellä, koska en mie muutenkaan ole kilpailuhenkinen koirien suhteen. Jos kuitenkin Jemma oppii hienosti ja liikkeet onnistuvat, miksi ei? Jos koira nauttii siitä tekemisestä, niin mitä haittaa muutama epäpuhdas liike kisoissa. Eiköhän me kestetä se kuin naiset.;) Alhaalla kaksi videota, ku treenattiin sillon pienenä.



Nyt vaihdan konetta ja lisäilen hieman kuvia. Ainiin! Jemma joutui luopumaan turkistaan. Jokainen turkkikoiran omistaja varmaan tietää tunteen, kun syöttää koiralle kipulääkkeitä, antibiootteja ja siihen päälle kaikki toimenpiteissä käytetyt soosit, niin mitä se tekee kauniille, valkoiselle ja pitkälle turkille. Ei todellakaan mitään hyvää!


Karvojen alta löytyi laiha villakoiran alku ja sen jälkeen Jemma joutuikin kunnon lihotuskuurille. Paino saatiin nostettua yllättävän nopeasti. Nyt Jemma näyttää paremmalta. Vielä ku saatais treenattua takajalkaan lihaksia, jotta se käyttäisi sitä edellistä paremmin.





tiistai 24. joulukuuta 2013

Hyvää joulua!

Metsästä kuuluu kummaa ulinaa,
karvakuonojen kuorolaulantaa.
Tahtia lyövät kisu ja tassu,
yössä heiluu karvainen massu.
Kukaan ei toistansa kiusaa nyt,
kun joulutähti on syttynyt.
Tahdomme sullekkin toivottaa,
joulun aikaa ihanaa!

perjantai 1. marraskuuta 2013

Jemman leikkaus

Torstaina kello 8.30 saan puhelin soiton. Mika on päässyt perille Ouluun ja Jemmaa viedään juuri nukutettavaksi. Kello 13 on arvioitu hakuaika. Itse en päässyt leikkaukseen mukaan, koska olin töissä. Edellisen illan sormi-accident ei tuonut sairaslomaa. Viilsin sormeni kassalla ja jouduin lähtemään Kokkolaan tikattavaksi. Tikkien laitto jännitti niin paljon, etten pysynyt paikoillani hetkeäkään. Lääkäri meinasi kolmea tikkiä, mutta meni hölmö kertomaan myös viiden päivän lastottamisesta. Arvatkaa kumman valitsin.:D


Sain luvan pomolta pitää puhelinta töissä, jotta Mika voisi tarvittaessa soittaa. Ensimmäinen puhelu tuli Jemman hakemisen jälkeen. Leikkaus oli mennyt hyvin ja paranemis ennusteet ovat lääkärin mielestä edelleen erinomaiset. Leikkauksen yhteydessä Jemmalta oli myös leikattu kynnet ja poistettu loput suussa olevat maitohampaat. Veloituksetta. Loistavaa palvelua siis! Sähköpostiini oli lähetetty myös Jemman RTG-kuvat leikkauksen jälkeen.


Leikkaushaavan päällä on haavalappu, sekä kevyt suojaside, jotka voidaan poistaa 1-2vrk kuluttua. Sen jälkeen haava-aluetta pitäisi suihkutella aamuin illoin. Suojakauluria pitäisi käyttää 2 viikkoa, eli ensimmäiseen kontrollikäyntiin asti. Voimakkaan ja nopeat liikkeet on kiellettyjä vähintään 4 viikon ajan. Ulkoilu ehdottomasti kytkettynä. Yksin jätettäessä tila rajataan pentuaitauksella tai häkillä.


"2 viikon kuluttua operaatiosta: Leikkauksen jälkitarkastut.
4 viikon kuluttua operaatiosta: Kontrolliröntgenkuvaus, jolloin luutumisprosessin perusteella päätetään tarvitseeko rajattua liikuntaa jatkaa, sekä määritetään sisäisten pinnojen poisto ajankohta.
Noin 6-8 viikon kuluttua operaatiosta: 2. kontrolliröntgenkuvaus ja luutumisprosessin perusteella sisäisten pinnojen poisto.
Potilaan nuoren iän vuoksi todellinen luutumisprosessi on todennäköisesti n 6-8 viikkoa (aikuisella koiralla pidempi)."

Jemma on edelleen todella reipas. Se linkkaa kolmella jalalla päättäväisesti, käy tarpeillaan ja nukkuu paljon. Kipulääkkeen ottaminen on nyt vaikeampaa, koska lääkäriltä tuli nestemäistä lääkettä. Tabletit Jemma söi kuin makupaloina. Olen ollut vähän huolissani neidin juomisesta. Ratkaisin ongelman kuitenkin ruokinnassa. Jemma on edelleen MHB ja risotto kuurilla. Olen lisännyt nyt puuroseokseen niin paljon vettä, että se muistuttaa keittoa. Nyt ainakin on varmaa, että Jemma juo, sillä se saa risottoa pieninä määrinä monesti päivässä.

Alkaa olemaan helpottunut olo, koska vaikein on nyt takana. Seuraavan vaan jännitetään Jemman toipumista ja jalan luutumista. Mutta kyllä se tästä!



tiistai 29. lokakuuta 2013

Jääkarhunpentu sairastaa

Jemma ja Nette olivat viikonloppuna vanhemmillani hoidossa, koska olimme Mikan kanssa Vuokatissa mökkeilemässä. Maanantaina ajoimme Oulaisiin päin, kun siskoni soitti minulle. Jemma oli kompuroinut porukoillani ulkorappusissa, eikä astunut takajalallaan. Kehotin pitämään Jemmaa paikoillaan, sillä meillä ei ollut kuin 30 kilometriä enää matkaa. Tahtoisin itse ensin katsoa koiran läpi, ennen kuin soittaisin eläinlääkärille.

Tässä portaat. Jemman takajalka oli tippunut tuonne väliin.

Vanhemmillani minua odotti eteisessä siskoni istumassa lattialla, pieni vauva sylissään ja Jemma vieressä. Jemma ei noussut tervehtimään. Kosketin jalkaa ja Jemma värähti heti. Jalka oli selvästi tosi kipeä. Kokeilin ensimmäisenä polvea, joka tuntui turvonneelta. Varpaita ei myöskään saanut taivuttaa, saati sitten lonkkaa. Heti soitto eläinlääkärille. Onneksi eläinlääkäri oli paikalla ja pääsimme heti käymään. Kuvaus mahdollisuuksia ei Oulaisissa ole, mutta mun mieltä rauhoitti jo pelkästään se, että Jemma saisi särkylääkettä kipuihinsa.

"Onpas sinulla huolestunut ilme." Oli ensimmäiset lääkärin sanat Jemmasta. Jemma oli tosi rauhallinen. Onhan se muutenkin, mutta nyt oikein erityisesti. Ekaa kertaa Jemman piti nyt kokeilla seisomista. Lääkärin diagnoosi koiran tutkimisen jälkeen:
" Loukannut jalkaansa rappusissa, ei astu lainkaan otj, jännittää jalkaa kovasti, vetää koukkuun. Taakse vedettäessä jalka vaikuttaa selvästi lyhyemmältä (mutta ei anna vetää kunnolla), lonkka mahdollisesti sijoiltaan?"

Seuraavana oli soittoja eläinlääkäreille, jotta Jemma saataisiin kuvattua. Lopulta saatiin Kälviälle aika klo 20.30. Kipulääke näytti auttavan Jemmaa ja se oli jopa innostuneemman näköinen ilmeeltään. Jaksoi sohvalla maatessa kuunnella mitä keittiössä rapisteltiin. Otti jopa kävely askeleita ja heilutti häntäänsä.

Jemma lähdössä Kälviälle kuvauksiin.

Illalla eläinlääkärissä ennen kuvauksia tunnusteltiin jalkaa. Lääkäri meinasi, että lonkka saattaisi hyvinkin olla paikallaan, mutta polvi tuntuu turvonneelta. Siinä vaiheessa kuiskasin Mikalle: "Ei se murtuma yhtään sen paremmalta kuulosta..." Kuvat otettiin ja siinä näkyi hienosti sanottuna: Reisiluun distaaliosan epifysiolyysi eli reisiluu murtunut polven yläpuolelta kasvulinjasta. Ainoana hoitokeinona leikkaus.

Tämä puoli kaipaa leikkausta ^^

Tänään olen soittanut läpi Oululaisia eläinlääkäreitä ja saimme lopulta ajan torstaille. Hinta sai stressitason nousemaan hyvin korkealle. Kyseinen leikkaus maksaa n. 600€. Ensimmäinen kontrolli 2 viikon kuluttua operaatiosta ja seuraava n. kuukauden päästä, missä otetaan kontrolli-RTG-kuvat hinta n.150€. 6-8 viikon kuluttua pinnojen poisto hinta arvio 200€. Siihen päälle siis matkat ja Ouluunhan meiltä on matkaa n. 170km.

Zeko hoitaa <3

Mutta käyttää myös vähän lelunaan nukutetun Jemman häntää.
Pentu täytyy kuitenkin kuntoon saada. Kyllä tässä on istuttu Jemman vieressä monia tunteja silitellen ja itkien. Raastaa niin katsoa toista kipeänä. Nyt monet varmaan huokasevat, että onhan teillä vakuutus.. Arvatkaa, olenko ollut niin saamaton, etten ole sitä asiaa voinut hoitaa kunnolla. Kaikki menee siis täysin meidän pussista. Mikan lomautuksesta on tällä hetkellä hyötyä ja haittaa. Rahaa ei ole häävisti, mutta Mika pystyy olemaan Jemman kanssa koko ajan ja pystyy viemään sen Ouluun milloin vain.

"Kato äiti, mä annoin Jemmalle mun lempilelun! Miksi se ei leiki mun kaa?"

Kipulääkkeet ovat saaneet Jemman mahan myös hieman löysälle. Valmistin tänään broilerinjauhelihasta ja puuroriisistä helposti sulavan puuron, jota Jemma syö maitohappobakteerin kera. Nappulat on nyt siis jätetty kokonaan pois. Jemma juo ja syö siis hyvin. Ulostaminenkin onnistuu vaikka joka kakkareissun jälkeen joudutaan pesemään terve kinttu, koska löysä uloste sattuu osumaan aina siihen. Nyt pidetään vain paljon peukkuja pienelle <3

Nette hoitaa pikkuista