tiistai 18. joulukuuta 2012

Hienosti hihnassa

Helmin kanssa ollaa opeteltu nyt enemmän hihnassa kävelyä. Meidän lenkit on tähän mennessä koostunut peltoilusta, metsäilystä ja kävelemisestä ilman remmiä. Hienosti neiti kyväksyi kuitenkin hihnalla rajoitetun liikkumisen ja osaa suht hyvin kävellä vasenta puolta ja nätisti. Neten kanssa tekisi mieli leikkiä hihnassa, mutta se on kiellettyä ja pian me sekin opitaan.

Eilen lenkillä ollessani meitä vastaan tuli vanha mies labradorinnoutajansa kanssa. Ensinäkin! Mikä vanhoja ihmisiä ja ylipäätään aikuisia koiran lenkittäjiä vaivaa, kun ei osata kulkea vasemmalla puolella tietä? Sitä puolta missä kävelijöiden kuuluukin. Tai miksi sitä ei tajuta esim silloin, kun vastaan tulee koiran omistaja, jolla on kaksi koiraa ja hän kävelee sitä vasenta puolta, eli aivan oikeaa puolta tiestä. Eipä tietenkään! Siinä sitä ollaan viimeiseen asti väärällä puolella tietä ja odotetaan, että kahta koiraa taluttava siirtyy ja pysähdytään oikein lässyttämään omalle koiralle, että oleppas nyt kunnolla siinä ja tuituitui.

Vitsi jos olisin yhtään ilkeämpi ihminen huutaisin jo kaukaa, että: "Herra/Rouva voi siirtyä sinne vasemmalle puolelle tietä! Eikö teille ole lapsena opetettu kumpaa puolta tiestä kuuluu kulkea. Ja sattuukohan Herra/Rouva nähdä, että minulla on kaksi koiraa, joten ihan vaan senkin takia voisitte siirtyä meidän tieltä pois, kun teille se on hieman helpompaa."

Mutta ei, niin ei.. Minä kilttinä rupean ensin vaihtamaan koiria toiselle puolelle minua, hihnat menee sotkuun, koirat on ihmeissään kun joutuvat väärälle puolelle minua, sitten siirrytään tien reunaan. Helppoa kuin heinän teko, varsinkin pennun kanssa, joka vasta harjoittelee tätä hihnassa kulkemisen jaloa taitoa. Saati sitten, että hihnan päässä oleva "fiksu" puudeli provosoituu minun äkeydestäni niin paljon, että alkaa riekkumaan vastaan tulijaa kohti.

No ensimmäiseksi Helmin ohitukseksi meni ihan hyvin. Pimeässä ohitettava pari valjakko oli hieman jännä ja piti pöhistä. Lenkki jatkui pellolle, jossa päästin koirat irti ja käveltiin pellon kautta kotiin. Lopuksi mentiin tekemään vielä ruoka etsintää meidän varastoon, joka meni ihan hyvin.

Ajattelin, että nyt Helmikin on väsynyt henkisestä ja fyysisestä rasituksesta, jotta kotona paikat on kunnossa. Mitä vielä.. Aina se keksii jotain jäynää.


Helmin ensimmäinen etsintä viime viikolta.

PS. Joku on löytänyt meidän blogiin haulla "jänis paskalla" MITÄ?! Mitä ihmiset oikein syöttää googleen?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti