maanantai 31. joulukuuta 2012

Vuosi vaihtuu

Uusi vuosii alkaa pian ja samalla rakettien ammunta. Nette ei pelkää rakettejen ääntä ja toivottavasti Helmikään ei niitä huomaa. Viime uutena vuotena saimme siivota heti kotiin tullessamme. Ava oli romuttanut koko makuuhuoneemme ja sängyssä oli iso reikä. Kuitenkaan Ava ei muuten pelännyt isoja ääniä.

Kirjoitan tämän jutun Mortti mielessä. Mortti on nyt yhdeksän vanha ja edelleen uusi vuosi on se vuoden kamalin päivä. Paukkuarkuus ei todellakaan ole lähtenyt itsestään ja tuntuu, että se pahenee iän myötä.

Morttia ei viedä, eikä saakkaan viedä pelon lähteelle uutena vuotena. Pissatukset tehdään hyvissä ajoin ja sitten Mortti saa linnottautua vanhempieni sängyn alle. Olemme tietenkin aina yrittäneet tehdä välipissatuksia, mutta pelkonsa takia Mortti ei tee tarpeitaan.

Emme ole kokeilleet sen suurempia konsteja Mortin avuksi. Dapit ja lääkkeet on kokeilematta, sillä Mortille suurin apu on se, ettei sen tarvitse mennä pihalle ja se saa olla rauhassa piilossaan.

Mortin neuvo muille raketteja pelkääville lajitovereille on: verhot kiinni, musiikki päälle ja oma turvapaikka. Näin vuoden vaihtuminen voi olla koirallekkin juhlaa.

Lopuksi vielä muistutus kaikille!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti