Jos koira pitää jostakin ihmisestä, tämä on luotettava.

Otsikko on kyllä täysin Netestä kertova. Nette ei ole se ihan kaikkien kaveri eka istumalta, vaan sen luottamus täytyy ansaita. Osaisin heti mainita parikin tyyppiä, jotka eivät sitä koskaan ansainneet ja Nette kyllä näytti sen omalla tavallaan. Toinen kiusas sitä niin kauan, että Nette yritti purra ja toinen ei vaan ansainnut Neten seuraa, joten se pysyi aina poissa näkyvistä henkilön ollessa paikalla. Vieläkö tää omistajaki osais avata silmänsä koiransa lähettämille viesteille, niin loppuis se turhiin ihmisiin ajan käyttäminen.:D Annan heittämä haaste jatkuu nyt Neten panoksella.

1. Olen Nette, hurjat 6-vuotta täyttävä arvonsa tunteva rouvashenkilö. Hurjaa, kuusi vuottahan meinaa puoliväliä elämässä...? Noh, täällä hoetaan onneksi koko ajan, että: "Onneksi Nette ei kuole koskaan." En tietenkään. Kukaan ei kestäis sitä. Osaan nimittäin aika hyvin sulattaa kaikkien sydämet olemalla ensin varauksellinen omaitseni ja sitten olenkin maailman kiltein, rakastettavin ja suloisin villakoira mitä maan päältä löytää.

2. Parhaat päikkärit nukun itse pedatussa sängyssä. En tajua miten ihmiset luulee, että hienosti pedatussa sängyssä voi nukkua. Se pitää mytätä, myllätä ja ravistella. Sitten pitää pyöriä hetken aikaa paikallaan ja sitten käpertyä kerälle ja laittaa huskylämmitys päälle. (Häpeä sinä, joka et tiedä mikä huskylämmitys on!)

3. Paras kaverini on miehet. Tykkään tosi, tosi, tosi paljon miehistä. Äiti oli tosi kiva ku anto mulle joululahjaksi miehen. Se oli meillä koko joulun ja mä sain nukkua sen sylissä sohvalla ihan joka hetki. Kerran oltiin viikonloppu kylässä äitin kaverilla. Se kaveri toi mulle jostain myös lahjaksi miehen. Eka tää kaveri yritti nukkuu sen kainalossa, mutta sit mä kävin työntää sen pois, menin niiden väliin ja painoin pääni tän ihanan miehen rinnan päälle. Aijai! Mä en tajua miks mulle on annettu lempinimeksi ehkäisy? Jos multa kysytään, niin voisin vaihtaa äitin vaikka mieheen. Sellaseen super kivaan joka tykkää maata mun vieres sohvalla, silittääkin paljon, lässyttäski vähän, että voisin silleen pikkasen väsyneenä heiluttaa häntää. Sit ois kaikki tosi hyvin!

4. Jos saisin valita, ruokakupistani löytyisi aina kissan märkäruokaa. Mä oon niin kateellinen, ku pojat saa sitä aamuisin. Siinä mä seison vessan kynnyksellä hullunkiilto silmis ja ootan, et jos vaikka vahingossa tänä aamuna kuppi tippuis.

5. Kun minua pyytää tuomaan lelua, kannan omistajani eteen minkä tahansa lähettyvillä olevan lelun. Tai no en ihan heti, ku eka se lelu pitää tapaa niinku ravistelemalla, sille pitää murista ja matot pitää rytätä. Sit sen voi ehkä viedä, mut ku siihen tarttuu tahdon taistella siitä ihan hurjana ja murista taas vähän. Sekin on aika kivaa ku äiti käskee päästää irti, sit mä irrotan ja jähmetyn paikalleni ja odotan. Mä odotan niin kauan, et se sanoo: "Kiinni!" Ja sit mä taas hyökkään siihen leluun ja me taistellaan. Sit mä aina voitan, ku oon niin vahva.

6. Kotihiiri, agilitykiitäjä vai näyttelyiden palkintorohmu?

Mä tykkään kyl aika paljon nukkumisesta, että taidan vastata kotihiiri.

7. Mikä muisto tai tapahtuma on jäänyt pörröisestä elämästäsi parhaiten mieleen?

Varmaan se ku Ava muutti meille. Siitä koirasta mä tykkäsin ihan tosi paljon oikeesti. Masensi aikasta paljon, ku se lähti. Ei oikeen huvittanu syödä tai leikkii. Onneks me sit löydettiin uudestaan yhteinen sävel Tonton kanssa ja sillon leikittiin aikas paljon yhessä. Sit meille alko tulee noita muita elukoita sotkee kuvioita. Ava ei tullu takas..

8. Kenet blogosfäärin karvaturreista haluaisit tavata?

Taidan vastata saman ku Jemma. Femma ja Fiilis ois kiva tavata. Me voitas Femman kanssa kattoo vierestä arvokkaina nuitten pentujen leikkimistä ja olla sillee: "Me ei ehkä viitsitä, paljon ainakaan." Ug, olen puhunut!

Koira on maan päällä ainoa olento, joka rakastaa sinua enemmän kuin itseään.

Itseasiassa otsikon pitäisi olla: Jemma on maan päällä ainoa olento, joka rakastaa sinua enemmän kuin itseään. Saimme Annalta haasteen ja päätin aloittaa omasta tosielämän Lassie koirastani, Jemmasta. Koska se on taas viime viikkoina ollut enemmän läsnä ja tukena, kun itseä harmittaa. Onneksi on aurinkoa ja lämpöä ja personal trainerinkin palkkasin itselleni. Joten ressi alkaa siirtymään liikunnan avulla muualle ja Jemma saa vähän vapaata tehtävästään.;) Aloitetaan:

1. Olen Jemma ja täytän pian huimat kaksi vuotta. Kuulemma aikuisen koiran ikä, mutta minä en aijo koskaan kasvaa aikuiseksi. Olen aina iloinen ja höpsö. Moittivat joskus, että unohdin mennä siihen jonoon, kun aivoja jaettiin. Muistelisin, että olin silloin jonossa jossa vauhtia jaettiin ja antilooppi loikkia.

2. Parhaat päikkärit nukun mahdollisimman lähellä äitiä. Siis super lähellä. Silleen, et se aina tokasee mun alta, että: "Pääsetkö yhtään lähemmäs?" Sitte mä vähän yritän lisää ja pääsenki, ihan pikkasen vielä.

3. Paras kaverini on äiti! Ehkä Netteki aika paljo, ku siitä haluisin ottaa kauheesti mallia, mutta äitin rinnalla tahtoisin pysyä ehkä aina. Niinku aijemmin sanoin, sillee tosi lähellä, koko ajan. Varsinki sillon ku se on surullinen, mutta vielä enemmän ku se on oikein iloinen. Sillee, että me yhessä juostaan kilpaa ja naurattaa kovasti. Mä kyl tykkäisin kaikista kuiteski, mut hirveen moni ei oikein tykkää paljon musta, ku mulla on joskus vähän liikaa vauhtia. Kaikkia ei naurata mun hölmöilyt, ei äitiäkään aina. Sit ku se on vihanen mä hymyilen sille. Oikeen silleen pikkusen irvistän, että sitä alkaa naurattaa ja sit muaki alkaa hymyilyttää vielä vähän enemmän, ku se ei ookkaan niin vihanen.

4. Jos saisin valita, ruokakupistani löytyisi aina ylimäärä ruokia pöydästä. Sielä on aina jotain erilaista, ku omassa kupissa. Herkullista! Raa'asta jauhelihasta en tykkää, se haisee pahalle. Puthui!

5. Kun minua pyytää tuomaan lelua, kannan omistajani eteen... Mitä? Mitä haluat minun tekevän? Jos käännän vähän päätä lisää sivulle, kertooko se sinulle, etten ymmärrä puhettasi?

6. Kotihiiri, agilitykiitäjä vai näyttelyiden palkintorohmu? 
Mä tykkään kyl olla kotona. Kattoo koiraohjelmii telkkarista ja istua sohvalla. Agility kyllä kuulostas kivalta. Voisin hyväksikäyttää niitä antilooppiloikkia mitä osaan. Näyttelyitä ois kiva kokeilla, mutta ne varmaan moittis vähän mun lyhyttä kinttua.

7. Mikä muisto tai tapahtuma on jäänyt pörröisestä elämästäsi parhaiten mieleen?
Varmaankin se, kun mursin jalkani ollessani niin kauheen iloinen, kun lapset tuli kylään. Se kyllä sattui aika paljon, mutta sain tosi paljon huomiota. Siitä en tykänny ku äiti oli huolestunut. Sillon mulla oli vähän suru puserossa, mutta sit oliki äitin vuoro olla mun vieres lohduttamassa. Se asetteli mun pedin sängyn viereen ja piti koko yön kättä mun kyljellä.

8. Kenet blogosfäärin karvaturreista haluaisit tavata?
Luulen, että me tultas aika hyvin juttuun Femman ja Fiiliksen kanssa. Fiilis ois varmaan aika kiva juoksu- ja leikkikaveri.

Avan tapaaminen Lahdessa

Jos video ei näy napsauta tästä

Mä koitan tosissaan nyt miettiä, mistä kaikesta te ootte jääny paitsi tässä muutaman kuukauden aikana. Ensimmäinen asia joka tulee mieleen on, kun pääsin seuraamaan Avan mölliopastuskisoja Lahdessa. Voi niitä hyviä aikoja. Muistan sen tunteen kuinka onnellinen olin siitä, että pääsin oikeasti muuttamaan ihmisten ilmoille ja sain sitä myöten maailman hienoimman mahdollisuuden nähdä Avaa ja tavata hänen nykyinen omistajansa Karin.

Karin oli ottanut minuun jo aikaisemmin yhteyttä sähköpostitse ja ehdotti tapaamista jossain. Asuin silloin vielä Kannuksessa, joten pyysin häntä odottamaan siihen, että muutan Helsingin lähelle. Sopivasti noin viikko muuton jälkeen oli Avan kisat ja Karin pyysi minua sinne. Olin niin messissä heti! Sinä aamuna minua jännitti todella. Piti poukkoilla Lahden keskustassa yksin autolla, etsiä parkkipaikka, löytää Näkövammaiset Ry:n toimista ja tunnistaa Karin ja Ava. Noh, jälkimmäisessä nyt ei ollut mitään hankalaa, koska heti huoneeseen astuttuani tunnistin pöydän alla makaavan koiran Avaksi. Se ei kyllä ollut senkään takia hankalaa, koska huone oli aikalailla täynnä labradorinnoutajia.:D


Esittelin itseni Karinille ja pääsin heti rapsuttamaan Avaa. Se oli niin rauhallinen ja niin itsensä näköinen. Juuri sellainen kuin muistin. Se saksanpaimenkoira, joka tulee aina olemaan se elämäni sakemanni. Meillä oli paljon aikaa jutella, sillä Karinin vuoro oli vasta aamupäivällä. Olimme paikalla jo yhdeksän aikaan ja lähtöjärjestys selvisi paikan päällä. Kävimme myös lenkillä ja pääsin näkemään Avan ihan oikeasti töissä.

Se oli niin varma. Se oli rauhallinen, otti palautteet virheistä vastaan ja korjasi ne. Täytyy kyllä hattua nostaa opastettavallekkin miten hyvin hän luki Avaa. Suojateillä esim. meinasin joka kerta huokaista kauhusta, että Ava lähtee suorilteen ylittämään. Se miten Karin näytti pysähtyvän aina täysin samaan aikaan Avan kanssa on tälläiselle vierestä seuraajalle ihme. Se, etten itse huomannut edes Avan aikeita pysähtyä, Karin lukee sen niin selvästi ja samalla sekunilla.

Koetta oli jännittävä seurata. Opastettavalla täytyy olla täysin peitetyt lasit päässään suorituksen ajan. Se tehdään siis ihan sokkona. Seurasin koirakkoa ja tuomaria hyvän matkan päästä, jottei Ava häiriinny läsnäolostani. Ei se kyllä välittänytkään minusta, se oli kuitenkin töissä. Matkalla käveltiin kaupungilla, koira päästettiin nurmikentällä irti ja pyydettiin takaisin, mentiin ostoskeskuksen läpi, hississä ja lopussa oli pudonneen esineen nosto. Koirakon tuli myös suorittaa paikkamakuu ryhmässä.

Meillä vierähti koko päivä. Nautin joka hetkestä ja olen iloinen, että sain tutustua Kariniin ja hän antoi minulle mahdollisuuden tavata Avan pitkästä aikaa. Jos olisin tiennyt näitä asioista aijemmin, olisin halunnut itse tehdä jo niille paljon pohjaa koirien minulla ollessa. Esim sen, kun koiralle laitetaan valjaita se istuu vierelle ja kun niitä aletaan sulkea, se nousee oma-aloitteisesti seisomaan.


Se oli hieno päivä. Silloin kaikki oli vielä suht hyvin ja olin onnellinen. Mulla on ikävä aikaa, kun olin koko ajan onnellinen. Sinä iltana mentiin porukalla ajelemaan kylälle ja juomaan. Ne oli ensimmäisiä reissuja miehen kaveriporukan kanssa. Mä rakastin sitä iltaa. Yöllä kotimatkalla torkahtaessani muistan miehen sanoneen ystävälleen, joka toimi kuskinamme: "Tuo nainen on jotain mitä mä olen aina halunnut. Se ois ihan varmasti halunnut lähteä jo aikasemmin kotiin, mutta se halus hengata teidän kaikkien kanssa ja jakso sen takia." Kuski vastasi siihen: "Pidä siitä kiinni. Sulla ei ole koskaan ollut parempaa." "Tiedän." Hän vastasi. Se oli hieno päivä..

"Ei onni synny sellaisen saavuttamisesta, mitä meillä ei ole, vaan sen arvostamisesta, mitä meillä jo on." -Koenig

 

Erot ovat vaikeita. Eroista tekee vaikeampaa se, kun ei pystytä tehdä sitä sovussa. Vaikeampaa tulee entisestään, kun tajuaa itse laittaneensa läheisimmät vaaraan. On hauskaa miten kaikki romahtaakin kolme päivää muuton jälkeen ja miten sitä hajottaakin itsensä kituuttamalla useamman kuukauden tietoisesti siinä tilanteessa. Viimeisiä vietiin siinä vaiheessa, kun: "Mä tapan sun koirat!" kajahti ilmoille. Siinä vaiheessa ei kaukana oltu siitä, että itse istun linnassa. Tai voisin istua, jos joku tietäis mitä mun päässä pyöri sillon. Onneksi ajatuksesta ei voida tuomita. Koskaan mun eläimiin ei koskettu, se oli vain uhkailua narsismilta. Sillä kaikella yritettiin vain saada minut alistettuun tilaan. Mä muuten taistelen vääryyttä vastaan. Me lähdettiin, koska meillä ei ollut turvallinen olo. Me ei olla oltu aktiivisia täällä, koska mä olen koonnut itteeni.

 

 

Huomaan taas kuinka suurta voimaa saakaan lemmikeistään. Kuinka yksinäinen olinkin, kuinka paljon itkinkin, oli silti joku lohduttamassa omalla tavallaan. Nette yhdistää mun itkemisen riitelyyn, joten vaikka tekisin sitä yksin neiti on sängyn alla piilossa. Jemma taas tyrkyttää itseään syliin. Se helpotti mua silloin. Nette lohdutti omalla tavallaan. Sänky oli kielletty paikka allergian takia. Nette odotti niin kauan, että toinen nukahti ja kiipesi minun viereeni hiljaa. Tonto istui sylissäni telkkaria katsoessa, kun olin aina yksin kotona. Zeko taas laski etutassunsa olkapäilleni ja hieroi päätänsä kaulaani vasten, kun istuin murtuneena lattialla. Mun elämä oli kamalaa, mutta samalla olin kiitollinen siitä, minkälaisen perheen oon itselleni haalinut.

 

Virheistä oppii, sanotaan. Mä teen nyt niin. Mä tiedän nyt, millaista isäntää me ei oteta. Mä tiedän mikä on nyt mulle ja mun lemmikeille parasta. Mutta me ei jakseta ettiä sitä vielä pitkään aikaan. Mä ootan hetken, että mun perheeni saa mut taas ehjäks. Uuden vuoden lupauksena vannon olla kiitollinen siitä, mitä mulla on!

Myöhästyneesti:

Suuria muutoksia elämään

Nyt on sellainen homma meidän perheessä, että päätettiin ottaa siihen yksi lisää. Nimittäin mies. Mies joka asuu meistä 400 kilometrin päässä. Mies joka vihdoin tekee sen, mistä olen haaveillut viisi vuotta. Siis koko sen ajan kun olen Kannuksessa asunut. Vie meidät pois sieltä.

Elokuun lopussa meillä koittaa se suuri päivä, kun muutamme tämän lauman kanssa omakotitaloon Orimattilaan. Kuulitte oikein! OMAKOTITALOON! Hurraa! Sielä vasta tilaa onkin.:) Talo on ihan unelmien täyttymys. Saan elukoille oman huoneen, jossa ne ovat meidän ollessa töissä. Suuri piha on melkein joka suuntaan aidattu ja naapurit ovat mahtavia. Ihan lähellä on ihana niityn tyyppinen alue, jossa kulkee hiekkatie lenkkeilyä varten. Onkohan tämä unta?

Miehessä on yksi ongelma. Se on allerginen eläimille. Tästä lähin meidän perheessä ollaan allergialääkkeiden suur kuluttajia. Olen itse syönyt niitä jo pian kuusi vuotta päivittäin, joten eiköhän se tässä mene vanhasta tottumuksesta. Miehellä saattaa mennä aikaa totutteluun, mutta tosi asia on se, että eläimetön perhe ei käy minulle ikinä. Piste.:)

Postia Hau-Haulta

HYVÄÄ SYNTYMÄPÄIVÄÄ, JEMMA!

Postissa saapui siis kaksi pakettia, jotka oli osoitettu Jemmalle. Niiden sisältä löytyi paljon herkkuja ja meidän pikku kisuleitakin oli muistettu.:)

Paketin sisältö:

Jemmahan on tässä viime kuukausien aikana saanut myös paljon muutakin. Kasvattaja muisti meitä tekemällä Jemmalle puvun. Vastikään ostin myös tuolle lammikoissa lotraajalle säärystimet, joista oon kyllä tykänny tosi paljon. Pysyy hyvin paikallaan, kuhan on oikeen kokoset.:)

Ja noista kissanherkuista puheen ollen. Sen verran otin ne pois tuolta namilaatikosta, jotta saan tämän blogimerkinnän tehtyä. Sain huippuidean kesken kirjoittamisen, että nyt siivoan kissanvessan ennen ku unohdan. Olin siis poissa tästä noin pari minuuttia, jos sitäkään. Istuin takaisin takamukselleni ja rupesin miettimään mitä Tonto rapistelee ja mikä on Zekon mielestä niin kamalan kiinnostavaa lattialla. Lattialta löytyi toinen kissanherkkupusseista. Tyhjänä! Parissa minuutissa Tonto oli purrut pussiin reiän ja vetänyt kaikki ankkaherkut naamaansa. Saakelin syöppö! :D

Synttäreitä pukkaa

Olen vihdoin saanut suht hyvin toimivan koneen. Hurraa! Huhtikuussa saatiin viettää kahden lauman jäsenen syntymäpäiviä. 12.päivä Nette, meidän tummu, täytti jo viisi vuotta!

Viimeisenä päivänä, eli 30.päivä oli sitten Zekon vuoro täyttää vuoden verran. Mihin tämä aika rientää. Vastahan mä sen salaa hain kotiin.

Tässä kuussa Jemmakin täyttää vuoden. Hau Haun facebook-sivuilla on joka kuukausi lahjoitettu kuukauden synttärisankarille tuotepaketti. Nette osallistui huhtikuun synttärikisaan, mutta jäi ilman lahjoja. Jemman tietenkin ilmoitin toukokuun synttärisankariksi. Tänään saimme mukavan sähköpostin, jossa ilmoitettiin, että Jemma on voittanut! Kyllä tulee neitille hienot ekat synttärit.:) Hau Haun facebook-sivuilta voi lukea tällaisen tekstin:
"Toukokuun synttäripalkinto lähtee Eliisalle ja vuoden täyttävälle Jemmalle, josta kotiväki kertoo näin: Jemma on pian vuoden ikäinen valkoinen isovillakoira. Tai noh, iso ja iso. Joku taisi sille unohtaa kertoa siitä. Tämän vauhtineidin elämässä on kerennyt ensimmäisen ikävuoden aikana sattua jos jonkin moista. Puolen vuoden ikäisenä Jemma nimittäin mursi oikean takajalkansa ja on siitä lähtien ollut toipilaana. Reippautta ei pennulta kuitenkaan ole puuttunut ja sinnikkäästi koikkelehdittiin kolmellakin jalalla. Nyt vihdoin on saatu lisää lihasmassaa koko koiraan ja jalkakin alkaa olla terve. Ison koiran tapoja on ollut opettamassa perheen toinen koira ja kaksi kissaa. Joka päiväinen ikkunatutkailu ja omistajan piristäminen ja helliminen ovat Jemman lempipuuhia. Tästä neidistä ei rakkautta puutu!"

Lähetin kolme kuvaa Jemmasta ja niiden pitäisi lähi aikoina ilmestyä facebookiin Hau Haun toimesta. Oon kyllä niin tyytyväinen tuohon kuvaan, jossa kaikki tapittaa ulos. Ne vaan on tuollasia höpsöjä kaikki yhessä.

Nyt vain jännityksellä ootetaan, mitä Jemma saa synttärilahjaksi. Tonto on kyllä nyt oman synttäri päivänsä kanssa ihan mustalammas, sillä ne on vasta heinäkuussa. Zekon synttärit taas sattuivat vapulle. Käytiin hieman viihteellä tietenkin juhlimassa Zekon synttäreitä, itse synttärisankaria ei kuitenkaan päästetty sisälle. Kuitenkin me kummatkin näytettiin tältä seuraavana päivänä.





Zekolla on ihan selvästi karpulaa, mä vaan voin myötätunnosta pahoin. Oon nyt suunnitellut tekeväni postausta kissojen ja koirien toimeen tulemisesta. Lähinna mulla on miljoona kuvaa siitä, miten hyvin oikeesti tämänki kokonen lauma voi tulla keskenään toimeen. Meillä ei olla koskaan tapeltu tosissaan. Ei yksikään elukka toistensa kanssa. Söpöintähän oikeesti vaan on se, että ne nukkuu aina toistensa kanssa. Tonto on välillä niin Lasse Sievinen, ettei välitä nukkua muiden kanssa, mutta joskus sekin kaipaa hieman läheisyyttä. Eilen harmitti taas tosi paljon, että asun yksin. Jonkun olisi nimittäin pitänyt ottaa meistä kuva, koska maattiin kaikki viisi sohvalla kylki kyljessä. Mutta nouseppa ite siitä ylös ja hae kamera. Takasin tullessa, ei sohvalla ole yhtään elukkaa, sillä mähän saatoin olla lähössä pois tai menossa ruokakaapille ja silloin ei muuten pötkötetä sohvalla, vaan neljä silmäparia katsoo tarkkaan mitä meinaat seuraavaksi tehdä.