Siskoni asui silloin Oulussa ja hän oli hankkinut kissanpennun. Muistan, etten voinut pitää näppejäni erossa siitä suloisuudesta ja olin ikionnellinen, kun siskoni nukkui vieressäni ja pentu siis samassa huoneessa. Kissan nimeksi annettiin Einari, mutta sitä kutsuttiin Eikaksi. Eikka kasvoi siskoni luona.
Siskoni muutti takaisin Oulaisiin ja hankki pian sekarotuisen koiran, Taunon. Kerran hän tuli käymään meillä kummankin elukkansa kanssa. Tauno oli hieman villin puoleinen pystykorva-mix. Se retuutti Eikkaa kuin rättiä. Lopulta pääsin todistamaan jotain sellaista, mitä en olisi koskaan osannut odottaa eläinpiireissä. Eikka oli juomassa ja Tauno tuli ja löi käpälänsä kissan pään päälle niin, että sen naama jäi vesikuppiin. Siinä vaiheessa menin väliin ja myöhemmin sanoin äidilleni, että Eikka jää tänne. Äitini vastaus oli: "Noh, mutta vain yhdeksi yöksi." Eikka ei kyllä enää sen jälkeen meiltä lähtenyt.
Eikasta tuli perheenjäsen. Se ulkoili narun nokassa pihalla. Isäni oli virittänyt flexin portaittemme kaiteeseen ja Eikka oli siinä kiinni valjaista. Oli kevät, kesä, syksy tai talvi, usein Eikka oli minua ulkona vastassa kun tulin koulusta. Sanoin aina: "Moi Eikka!" Ja sain vastaukseksi vienon naukaisun. Aina. Niin me tervehdittiin toisiamme.
Kävimme tyylin jopa vessassa yhdessä. Eikan hiekkalaatikko oli alakerran vessassa. Kun menin sinne ja jätin oven raolleen, siinä me kökittiin kummatkin omilla pöntöillämme.
Eikka oppi pian kuinka valjaista pääsee irti pihalla. Talvisin se kiersi isoa lumikasaa niin kauan, että hihna oli tiukalla ja se sai itsensä pujotettua valjaiden läpi. Kesäisin siihen kävi terassimme tolppa. Sinä iltana isä oli ajatellut laittaa Eikan vielä viimeistä kertaa pihalle sille päivää. Se oli muistaakseni riehunut ja isä oli laittanut sen vähän rauhoittumaan ulos. Eikka kuitenkin riuhtoi itsensä valjaista yksin jäädessää.
Isäni on aina väittänyt, ettei niinkään välitä kissoista. Nyt se kuitenkin huuteli monta tuntia Eikkaa pihalla. Rapisutti ruokapussia ja etsi. Eikka ei tullut kutsusta. Vanhempani nukkuivat yön huonosti. Aamulla äiti oli käymässä ulkona, kun hänen joku tuttu tuli pihallemme.
"Onko teillä musta pitkäkarvainen kissa? Tuolla vähän matkan päässä on jäänyt sellainen auton alle."
Äiti lähti hakemaan sitä muistaakseni veljeni kanssa, ennen kuin liikenne vilkastuu ja joku ajaa Eikan päälle uudestaan.
Luin vanhoja kirjoituksiani siltä ajalta. Ajattelin laittaa ne tähän blogimerkintään.
Eikka on kuollu..
Torstai 12.11.2009 Klo 18:45
25.07.2006 - 12.11.2009
Mie en saa enää ikinä silittää sitä..
Se oli kyllä maailman kaunein ja kiltein kissa.
Rakastan sua aina <3
Mie en pysty sulattaan tätä
Torstai 12.11.2009 Klo 23:27
Miten maailman ihanimmalle kissalle pitää käydä näin. Se oli niin kiltti, sai vaikka roikottaa pää alaspäin eikä sanonu mitään. Kaikkein ihanin hetki oli aina se ku Eikka oli ovella vastassa. Sitten siinä sitä vaan katto sen maailman ihanimpiin silmiin ja rapsutti kaulan alta.
Sekin oli mahtavaa ku tuli kotiin ja Eikka oli ulkona, se aina maukas mulle tervehdykseksi, koska olin opettanut sitä siihen, että ainaku tullaan kotiin, pitää sanoa moi.
"Mitäs Eikka?"
Oli varmasti mun yleisin kysymys sille. Sitten rapsutuksia korvan takaa, kaulalle ja sitten pitkin selkää, jolloin Eikan takajalat nousi varpaitten varaan ja häntä kohti suoraa ylös. Aina kun Eikka oli syömässä sen kaapin päällä, silitin kerran selkää ja aina se nousi varpaille.
Paras hetki aina viikonlopussa oli se, kun tulin koirien kanssa lenkiltä. Eikka oli ulkona narussa ja tahtoo sisään. Päästän sen irti ja se juoksee ovelle. Koirat juoksee perässä. Siinä ne kaikki kolme tappelee kuka pääsee eka sisään. Aina, Eikka katsoi mua silmiin ja odotti milloin avaan oven. Kun avasin, kaikki juoksivat jonossa sisään.
Mutta nyt..
Minä menen kotiin, eikä Eikkaa ole sanomassa minulle "moi" ulkona. Eikkaa ei ole istumassa portailla minua vastassa sisällä. En näe enää niitä kauniita ja suuria silmiä, joista aina kehuin Eikalle.
"Pakko myöntää Eikka, mutta sulla on maailman kauneimmat silmät."
Ketä mie silitän kun meen keittiön läpi? Miksi Eikkaa ei voi olla siinä kaapin päällä syömässä? Miksi sen piti lähteä yksin ulos? Miksi se ei tullut takaisin parin tunnin päästä niinkuin aina ennen? Miksi se ei halunnut että saan vielä kerran silittää sen pitkää turkkia?
Miksi meille kaikki tärkeimmät viedään pois...?
Tää ikävä on ihan kamala. Eilinen päivä itkemistä, tämä päivä itkemistä..
Perjantai 13.11.2009 Klo 13:58
En tahdo vieläkään uskoa, että Eikkaa ei oo. Käytiin äitin kans pistää sen haudalle kynttilä. Äiti lähti takasin töihin ja mun oli pakko huutaa Eikkaa täällä. Jos se vaikka ois tullu niillä elefantin askeleilla yläkerrasta.
Menin Mortin luokse sohvalle ja sanoin sille, että etsi Eikka. Mut ei se liikkunu mihinkään. Ihan varmasti se tajuaa, et sen ystävä on nyt pois.
Mut kaikkein eniten mun tekis mieli mennä sille haudalle ja kaivaa Eikka ylös. Silittää ja kattoo sitä vielä viimesen kerran. Jos vaikka kaikki on erehtynyt. Jos se ei ookkaan Eikka ja se tulee kohta tonne oven taakse huutaman sisään.
Oli kamalaa käydä vessassakin kun ei se juossut perässä, mun kans samaan aikanaa vessaan. Niin on käyny monet kerrat. Kummatkin istuu omalla pöntöllä ja kahtellaan vaan toisia :')
Ja ku meni keittiön läpi eikä ollu enää kuppeja eikä ruokapusseja. Olin ihan varma, että kuulin kuin Eikka ois hypänny sille pöydälle syömään, mut kai se oli joku muu tumahdus.
Kova ikävä <3
Sunnuntai 15.11.2009 Klo 00:11
Eilen puhuttiin äitin kans Eikasta ja se kerto kaiken mitä ties. Se helpotti mun oloa tosi paljon, mut silti oli pakko kysyä,
"Ootteko ihan varmoja että se oli Eikka?"
"Valitettavasti se oli meidän Eikka ku vaan voi olla.."
Oli äitin vastaus. Mut edelleen mie jaksan toivoo, et se tulee takas. Ehkä se on lavastanu kuolemansa ja kohta se tulee takas sillä ilmeellä:"Hahahaa, huijasinpas teitä!"
Vaikka kissat on tos itsenäisii, meidän Eikka ei ollut sitä. Katoin just tänään kaikkia vanhoja kuvia ja se on aina ollu menossa mukana. Keskipisteenä.. Kerjänny huomiota..
Edelleen mie välillä kuulen sen askelia ja katon välillä Morttia Eikaksi. Outoa olla jääkaapillakin kun on vaan kaksi silmäparia odottamassa makkaraa. Missä on ne maailman kauneimmat silmät?
Tavallaan oli kamalaaki kuunnella äitiä eilen. Se sano, että Eikka oli maannu silleen päin, et se oli selvästi ollu tulos kotiin. Ajatella, että sillä oli matkaa vaan sen tien ylitys, pellon poikki, Marin pihan läpi ja nopeasti tietä pitkin meille. Ja se tietenki jäi just siinä ekalla etapilla auton alle.. Kamalaa oli myös se, että äiti sano, että sen päältä ei oltu ajettu. Luultavasti se oli jääny auton ALLE, eli renkaiden väliin ja sieltä auton alta joku osa on lyöny sitä päähän. Voi kulta rakas, jos oisit pitänyt päätäs alenpana oisit mun kans nyt tässä..
Vein tänään Jannen kans pikkuselle kynttilän haudalle.
Eilen tuli itkettyy Marin kans Eikkaa
Sunnuntai 29.11.2009 Klo 01.51
Puhuin Marin kans puhelimessa ja kysyin, että oonko muistanu kertoo sille Eikasta.
Eikä oltu sit nähty kahteen viikkoon, eikä Mari oo kattonu näitä merkintöjä, niin eihän se tienny koko asiasta.
Aluks mua ei itkettäny, mut ku Mari rupes itkee ja puhuu kuinka ihana Eikka oli, niin aloin sitte mieki.
Ja mulla on niin kauhee ikävä sitä. Olin tänään taas yksin kotona ja olin ihan varma et kuulin kuinka Eikka ois naukassu, just silleen ko se aina maukuu ko Nette kiusaa sitä.
Sen jälkeen me mentiinki viemään pikkusen haudalle kynttilä.
1 vuosi rakkaan Eikan kuolemasta
Perjantai 12.11.2010 Klo 13:55
Kirottu syyllinen!
Joku kasvoton ihminen!
Kuka se teistä on?
Ja kenen käsi on tahraton?
On pimeää, niin pimeää etten pysty sua näkemään
Enkä mitään muutakaan
Kuulumme vain toisillemme
Kaikki mitä tein tein vain sinua varten
Vartioin sun joka askelta
Kaikki mitä tein tein vain sinua varten
Suojelen sua muiden katseilta
Kaikki mitä tein tein vain sinua varten
Vartioin sun joka askelta
Kaikki mitä tein tein vain sinua varten
Oli kaikken rakkain
ja nyt muistelemme sinua vain takapihalla haudallasi.
Onneksi kuvat muistuttavat ystävällisestä luonteestasi.
 |
| Tämän kuvan muistan laittaneeni kirjoitukseen, koska kädessäni luki Eikka. Kuva on neljä vuotta vanha ja kaverini halusi silloin tehdä minulle meikit, vain nähdäkseen minkä näköinen olen. Itse en ole koskaan käyttänyt meikkiä. |
Pientä rakasta aina muistaen <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti