perjantai 9. marraskuuta 2012

P*skan syömisen jalo taito

Millonhan viimeksi olen nähnyt sitä itseään meillä sisällä? Taitaa olla niin suurta herkkua, että me ei edes osata arvostaa moista. Olen miettinyt jonkinmoista ratkaisua tilanteeseen ja päätynyt näin ens alkuun tabascoon. Tää nyt vaan enää vaatii sen, että se tekis sen ulosteensa sisälle ja kerkeis sen tabascon vetästä siihen päälle, ennen kuin Helmi kerkeää syödä sen.

Ensinäkin. Tavotehhan tässä on opettaa koira sisäsiistiksi, joten mun luonto ei oikein anna periksi, että pitäsin sitä niin kauan sisällä, että saan sen tekemään jätöksensä. Tosiaan tämä paskan syönti on vain sisätiloissa.

Toiseksi. Mietin, että voisinhan minä tämän asian antaa olla. Mitä sitte vaikka se syö paskaa? Eipä se nyt niin vaarallista ole, kun se on kaiken lisäksi omaa. Uskon jopa jollain tapaa, että tää on vaan jotain pentuhömppäilyä ja menee ohi, kunhan saadaan sisäsiisteys kuntoon ja pennulle älliä päähän.

Ihan näin ajatellessani asiaa, eihän se nyt niin iso juttu ole. Miksi ylipäätään kirjoitan siitä, sillä eihän siitä ole ongelmaa muuta kuin meille ihmisille. Meistä se on jotenkin niin vastenmielistä, että joku ratkaisu on löydyttävä tähän etovaan tapaan. Helmi taas luultavasti ajattelee paskannettuaan:
"BINGO! Lounas kakkonen!"


5 kommenttia:

  1. Pokkahan syö kanssa omaa kakkaansa, mutta on vähentyny ku on oppinu pyytään ulos ja osaa piättää sen 4 h kun oon koulussa ja tuun käyttää sen ulkona välisä. Kyllä se siitä! :)

    VastaaPoista
  2. Costo söi pentuna, niin sisältä kuin pihaltakin ja kyllä sitä kutkuttais vissiin vieläkin niin kuin hyvin tupareista muistat. :D

    En tiiä kuinka herkkis Helmi on, mut tolla herkkäperseellä loppu, ku vaan kunnolla karjasi, että mitä helvetin perkelettä?! Pihalla tää oli helppo opettaa, ku sinne sai paskoa. Sitte jäi vaan ite kytikselle, et millon meinaa pökäle kadota uusintaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä se mun ensi reaktio asiasta oli tälläinen dramaattinen "MitäV*ttua!"-tyylinen huudahdus, mutta ei olekkaan niin herkkis tämä neiti, kun paperia hakiessani oli jo uudestaan kakan kimpussa. Mutta ehkä se tästä pian, kun opitaan pidättämään ja tehdään kaikki ulos.:)

      Poista
  3. http://kuonoton.blogspot.fi/2012/11/palkinto.html Heitin teille "haasteen". ;)

    VastaaPoista