lauantai 21. huhtikuuta 2012

Kenneltyttö

Ensin aloitetaan sillä, että Tonto on terve kisuli taas.:) Toiseksi olen unohtanut kertoa siitä, kun näin Vilmaa.:) Vilma tunnisti minut heti ja oli oma itsensä, pieni lipsutteleva malinois. Vähän irvisteli (??) Avalle.. Mun kanssa Vilma oli aina innokkaasti menossa muiden kanssa. Olihan sillä rajut leikit ja halus olla pomo, mutta...
Minnalle sanoin, että kertoo hinnan, jotta Ava voi jäädä luokseni. Minna sanoi, että vasta kuvausten jälkeen näkee mikä on Avan kohtalo.

Sitten itse asiaan. Otsikkoa tutkaillessa olen huomannut, että minähän valmistun pian. Tänään olin ostamassa päättäjäismekkoa, mutta unelmieni mekko maksoi 360€, joten se jäi kauppaan. Mekkoa ei siis tullut, eikä muutakaan. Tussit ostin, jos vaikka saisi taas pitkästä aikaa inspaa piirrellä. Se on jäänyt kokonaan..

Aloin miettimään, mistähän mie ole innon saanut niihin koiriin ja mitä olen tehnyt niiden kanssa ennen koulua. Ekana päivänä, minusta tuntui, että oon ihan joku ääliö, joka ei tiedä tokosta, nomesta sun muusta mitään. Ja mikä hitto on tolleri tai kessu? Mitä koiria ne ovat..?

Oma jonkinmoinen toko harrastus taisi alkaa perheemme ensimmäisen x-rotuisen Mortin kanssa. Kävimme Oulaisissa möllitoko-kurssilla (hauskaa sinäänsä, olen menossa huomenna vetämään heille ryhmää). Olimme luokkamme priimuksia, sillä Mortti teki tosi innokkaasti ja yhteistyömme sujui tosi hyvin.
Mortti
Ensi kosketus ison koiran kouluttamiseen taisi olla Kalajoella, kun olin 10.luokalla. Olin työharjoittelussa Vip Storen putiikissa ja toimenkuvaani kuului myös heidän berninpaimenkoiran kouluttaminen, joka sunnuntai olevalla kurssilla. Onni oli maailman lempein berni ja kiva koulutettava.:)
Onni
Todellinen tokoon perustuminen kävi kuitenkin vasta koulussa, Kannuksen kennellinjalla. Verrattuna siihen oppiin mitä täällä olen saanut, en ole tiennyt paljon paskaakaan tokokoiran kouluttamisesta.:) Toko tulee luultavasti aina olemaan osa mun koirien elämää, samaten jälki. Ne on kyllä vienyt jotenkin mennessään. Hausta en ole koskaan tykännyt, ehkä siksi, ettei Nette siihen koskaan soveltunut.

1.6.2012 se on sitten ohi..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti