keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Sakemanniotus

Kuinka paljon mie teenkään tuon koiran eteen? Avan takapää on vähän mitä on, joten sen kanssa on paljon töitä. Toko meillä on jäänyt nyt aikalailla kokonaan pois kuvioista, sillä jumpat ja muut treenit vievät paljon aikaa. Sivulletulonkin jouduin vaihtamaan takaa kiertäen, koska ei tuo koira oikein edestä siihen pystynyt. Maahanmenon opettelun kanssa tuotti pään vaivaa se, että koira oli aina lonkallaan.

 Tässä Ava 21.12.2011, kun se tuli minulle

Ja tässä 4.3.2012 Kalajoella


Jumppaliikkeiden ja takapää harjoitusten ansioista saatiin jonkinlaista lihasta takapäähän. Ava ei mene enää lonkalleen juuri ollenkaan maahanmenossa. Kuitenkin Avan takapää on sen verran sellaisessa kunnossa, että nyt tarttettas myös vatsalihaksia kannattelemaan sitä. Oravan Minnalta sain hyviä neuvoja liikkeiden parantamiseen ja niitä olen tässä pari viikkoa kerennyt tehdä. Itse en näe tuloksia, koska koiraa kuitenkin joka päivä katson, mutta ulkopuolisilta on tullut kommenttia, että parempaan suuntaan ollaan menossa.

Kaiken lisäksi olemme käynneet nyt vesijuoksumatolla, Minna on tulossa hieromaan Avaa ja aloitamme Minnan pitämän kurssin, jossa käydää juuri liikkeitä läpi. Kyllä me tästä vielä selvitään.:)

Mutta tähänhän se jalostus on mennyt..


Surullista..

Onneksi kuvat herättää aina siihen todellisuuteen, ettei kaikki ole kunnossa...

"Saksanpaimenkoirakasvatus on käyttökoirakasvatusta, sen täytyy pysyä aina käyttökoirakasvatuksena, muutoin se ei ole enää mitään saksanpaimenkoirakasvatusta"

Ratsumestari von Stephanitz

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti